Pitkästä aikaa...

Kesä alkaa olemaan takana ja mukavasti sai irtiottoa kaikesta. Tuli vietettyä aikaa Etelä-Euroopassa, jossa sielu aina lepää ja arkiset ongelmat unohtuvat hyvän ruoan, viinin, jäätelön, vertansa vailla olevan kahvin ja lämmön parissa. Nyt arki on alkanut ja vanhat ajatukset ovat hieman palanneet mieleen...

Olen seurustellut uuden naisen kanssa ja kesä on mennyt ihan mukavasti. Ehkä jonkinlainen etäisyys on vaivannut suhdetta, mutten oikein tiedä johtuuko se omasta tilanteestani vai pikemminkin uuden naisen persoonasta. Olen myös nähnyt exää aika usein yhteisen lemmikin vuoksi. Ja huomaan, etten vielä ole valmis kovin usein kohtaamaan häntä. Vaikka sinänä olen ihan ok eron suhteen ja ihan tyytyväinen, etten ole hänen kanssaan enää, en kyllä missään nimessä ole antanut anteeksi. Ja liian usein näkeminen ehdottomasti aiheuttaa negatiivisia tunteita. Se palauttaa mieleen niitä kivuliaita tuntemuksia. Ja huomaan, että hän osaa edelleen olla täysin itsekäs ja on tehnyt asioita vain itseään ajatellen. Jotenkin jopa vähän harmittaa, että jousun lemmikkimme takia olemaan yhteydessä häneen. Voisin varmasti paremmin, kun häntä ei tarvitsisi nähdä ollenkaan.

Sinänsä positiivista on kuitenkin se, että luottamus itseeni on alkanut palata mukavasti. Osaan olla luottavainen paremmin kuin muutama kuukausi sitten. Uudessa suhteessa huomasin, että jos hän oli ulkona ilman minua, aloin miettiä mitä hän tekee. Tämä oli minulle täysin uusi tunne ja hyvin ärsyttävää. Onneksi osasin sen verran analysoida itseäni, että tajusin epäluottamuksen johtuvan erosta. Ja nyt kun aikaa on kulunut, nämä epäluottamuksen tunteet ovat vähentyneet. On se ihmismieli kummallinen - ja onneksi palautuvainen.

Lisähuomiona voin sanoa, että eroprosessi on varmasti nopeampi ja tehokkaampi, jos malttaa olla yksin. Itse tapasin aika nopeastikin uuden ihmisen ja halusin lähteä siihen mukaan, koska se tuntui hyvältä. En halunnut periaatteesta välttää uutta suhdetta vaikka tiesin, että se olisi ollut järkevämpää. On ollut ihanaa viettää kesä jonkun kanssa, mutta huomaan myös, että kun aikaa tulee vietettyä aiempaa vähemmän yksin, niin sitä ei käsittele asioita samalla intensiteetillä, kuin yksin ollessa. Huomaan, että nyt kun olen ollut uudessa suhteessa muutaman kuukauden, niin alan taas kaipaamaan aikaa itselleni. Huomaan, että olisi pakko saada välillä rauhassa viettää aikaa itsekseen. Murehtia, iloita, itkeä, nauraa ja ihan vaan olla itselleen. Pitää vielä hakea kuka sitä onkaan ihan itsekseen ja vielä vahvistaa sitä omaa onnea.

Nainen.

Toissa viikonloppuna tapaamani nainen on hieman astunut elämääni. Tai ehkä enemmän kuin hieman. On tullut vietettyä paljon aikaa uuden ihmisen kanssa ja olo on ollut ajoittain hyvinkin euforista. Olen yrittänyt olla luonteelleni ominaisen tavan vastaisesti ajattelematta liikaa ja pyrkinyt elämään hetkessä ja nauttimaan hyvästä olosta. Ylianalysointi ei loppujen lopuksi oikeastaan auta yhtään mitään.

Toki mieleeni tulee ajatuksia siitä, olenko oikeasti kuitenkaan valmis aidosti olemaan kenenkään kanssa. Oloni on yleisesti ottaen ollut jo lähes pysyvästi erinomainen, mutta huomaan, että kun itseeni keskittyminen on hieman vähentynyt, niin pinnan alla oleva pienoinen ahdistus on ehkä enemmän läsnä, kuin ennen uuden ihmisen tapaamista. Olen keskittynyt viimeiset yhdeksän viikkoa pitkälti asioiden prosessointiin ja siihen, miten suhtaudun eroon, yksinolemiseen, ystäviin ja kaikkeen uuteen, mitä elämässäni yhtäkkiä oli. Nyt kun viimeisen viikon aikana olenkin muuttanut ajatusten keskipistettä pois itsestäni johonkin muuhun, huomaan että ehkä pinnan alla on vielä käsiteltäviä asioita jäljellä. Ja tällä hetkellä en oikein tiedä mitä ne tarkalleen ottaen ovat. Nyt vietän juuri perjantai-iltaa itsekseni omasta vapaasta tahdostani ja äsken koin pitkästä aikaa yhtäkkisen pitkän itkukohtauksen. Ainoa ero aiempiin oli se, etten oikein tiennyt mikä itketti. Yritin lukea kirjaa, joka käsitteli nuoruutta ja ehkä sieltä kautta kumpusi jotain ajatuksia nuoruuden menettämisestä.

On mielenkiintoista huomata, kuinka hyvin olen jo yli Hänestä. Näin Hänet ensimmäisen kerran Hänen uuden miehensä kanssa ja tämä tilanne, jota olin pelännyt enemmän kuin mitään muuta eroon liittyvää, tuntui yllättävän miedosti sisuskaluissa. Olin onnekseni kyllä sillä hetkellä uuden ihmisen kainalossa, joka varmasti teki tilanteesta huomattavasti helpomman. Siitä kiitos hänelle... Joka tapauksessa olen vasta nyt alkanut tajuta, kuinka etäisiä olimme exän kanssa ja kuinka vähän ilmeisesti rakastimme toisiamme suhteemme loppuaikana.

Toisaalta on ikävä huomata ne arvet, mitä jätetyksi tuleminen jättää itsetuntoon. Uuden ihmisen kanssa on mukavaa, eikä oikeastaan mitkään merkit viittaa siihen, etteikö hän olisi ihan samalla tavalla kiinnostunut ja jopa ihastunut, kuin minäkin häneen. Silti huomaan ensinnäkin miettivän, mitä hän tekee, kun hän on esimerkiksi ystäviensä kanssa ulkona. En siis osaa tällä hetkellä luottaa ihmisiin samalla tavalla kuin ennen. (tämä toivottavasti korjaantuu ajan kansa). Samalla myös huomaan, että pelkään olevani riittämätön tai mielenkiinnoton tai muuta vastaavaa. Selvästi siis vielä itsetunnon kanssa pieniä etappeja läpikäytäväksi, kun perusluonteeltani olen hyvän itsetunnon omaava henkilö. No, nämä lienevät ihan luonnollisia ilmiöitä ja tuskin pysyviä millään tavalla.

Onneksi nyt on viikonloppu edessä ja mukavia hetkiä musiikin ja ystävien parissa, joten eiköhän ne vähät jäljellä olevat murheet hetkeksi taas unohdu.

Outo hyvä olo

Nyt on ollut yhdeksän päivää putkeen hyvä olo. Ero ei ole merkittävästi vaivannut ajatuksia ja yleisesti olo on ollut hyvinkin positiivinen. Tähän on vaikuttanut varmasti esimerkiksi viime viikkoiset pääsykokeet, jotka saivat muistamaan mitä olen itse ja mitä minä osaan ilman ketään naista vierelläni. Varmastikin hyvin terveellistä itsetunnolle. Mutta muutenkin, ainakin tällä hetkellä, suhtautumiseni Häneen on muuttunut. En enää jaksa olla vihainen hänelle, enkä oikein jaksa ajatellakaan Häntä. Outoa.

Viime viikonloppuna tuli juhlittua suhteellisen huolellisesti sekä perjantaina että lauantaina. Erittäin mukavaa ja aika väsyttävää puuhaa. Mielenkiintosta oli huomata kuinka paljon yleinen olemus ja tunnetila vaikuttavat siihen, minkälaisen kuvan ihmiset saavat. Perjantaina oli työviikon jälkeen jotenkin nuutunut ja ärtynyt olo. Ykikään nainen ei ottanut oikein minkäänlaista kontaktia ja sain olla valitettavan rauhassa. Lauantaina taas oli rentoutunut ja iloinen olo, ja (uskokaa tai älkää) ennen kuin takkia oli narikkaan saatu, oli ensimmäinen söpö tyttö jo omasta vapaasta tahdostaan juttelemassa minulle. Ilmeisesti hymyily kannattaa? :-)

Joka tapauksessa tuollaiset spontaanit juttelusessiot, jotka vieras nainen aloittaa, tekevät kyllä hyvää jätetylle ja murjotulle itsetunnolleni. Seassa oli eräs nainen, joka jopa jäi vähän takaraivoon kaivertelemaan ja täytyy myöntää, että hän on aiheuttanut hieman perhosia vatsanpohjassani. Uskomatonta! En vielä kuvitellut olevani kykeneväinen tuntemaan yhtään mitään ketään kohtaan. Mukava tunne...

Lenkkeily auttaa

Vähän on taas sunnuntain kunniaksi puristanut vanne päätä. Vaikka kuinka yrittää olla ajattelematta Häntä, miten Hän voi ja miten Hänen uusi suhteensa voi, niin aina välillä varsinkin sunnuntaiapeudessa ja -väsymyksessä päähän pomsahtaa näitä ikäviä ajatuksia. Ja niillä on myös tapana jäädä sinne vellomaan niin, ettei lopulta pysty muuta ajattelemaankaan.

Toimivia lääkkeitä itsepäisen pääkopan epäterveitä ajatuskulkuja vastaan ovat mm.:
- ystävät ja/tai perhe (mahdollisimman paljon seuraa kokoajan , niin surkeakin olo on vähemmän surkeaa kuin vastaava yksin koettuna)
- urheilu (tämän iltainen lenkki sai aikaan lähes euforisen tilan ja ison hymyn kasvoille. Siihen vaikutti myös se, että eron jälkeen olen laihtunut noin 7 kiloa. Ja sen huomaa juostessa. Jalka nousi kevyesti ja juokseminen tuntui mukavan helpolta.)
- alkoholi (vie sopivasti nautittuna hetkellisesti pahan olon pois, mutta palauttaa sen seuraavana päivänä vähän pahempana takaisin. Toisaalta pahimpina aikoina oli pakko välillä ottaa muutama "tuikku murheeseen", enkä koe että se nyt oli mitenkään hirvittävän vaarallista tai väärin.)
- sopivat kirjat, musiikki ja elokuvat (joskin on pitänyt varoa niitä yhteisiä suosikkeja tai aihealueita, jotka tuovat liikaa mieleen vanhan suhteen)
- kirjoittaminen (ajatusten ja ahdistuksen kirjoittaminen paperille tai vaikkapa blogiin auttaa yllättävän paljon)

Taas viikko takana

Aika juoksee eteenpäin oloilasta riippumatta, ja taas on yksi viikko takana. Paluustani Suomeen on kulunut jo neljä ja puoli viikkoa, joka tuntuu ihan uskomattomalta. Lähdöstäni matkalle, jonka aikana kaikki ikävä tapahtui, alkaa siis olemaan pian kaksi kuukautta. Myönnän, että edelleen tulee hetkiä, jolloin en oikein osaa sisäistää miten ihmeessä kaikki oikeastaan tapahtuikaan ja kuinka nopeasti asiat etenivät. Mutta ehkä tähän tottumiseen menee vielä paljon aikaa.

Hyväksynyt olen kyllä asian ja voi hyvin olla, että Hänen uusi elämänsä uuden miehen kanssa kaikessa kauheudessaan voi silti helpottaa omalta osaltaan eroprosessia. Olen luonteeltani melkoinen murehtija ja jossittelija. Normaali kahden henkilön välinen ero (ilman kolmansia osapuolia siis) olisi hyvinkin omalta puoleltani saattanut johtaa kuukauisia kestävään edestakaiseen on-off -parisuhdehelvettiin. Nyt tilanne oli kerrasta poikki, ja vaikka laastarin irtirepäisy kihelmöi vielä ajottain pahastikin, niin eteenpäin meneminen ja yksin oleminen on ollut kokoajan selvä asia.

Jos antaa ajatusten harhailla ja alkaa miettimään mitä kuvitteli olevansa nuorempana 33-vuotiaana, niin en usko että sinkkuna oleminen oli listan kärjessä. Onneksi nuoruus on nykyään yllättävän pitkä ja periaatteessa on vielä ok olla yksin ja 33, mutta kyllä se silti jotenkin vähän stressaa että olen jälleen epäonnistuneen parisuhteen jälkeen yksin. Tässä alkaa tulla murhe siitä, ettei seuraavalla kerralla ole enää varaa epäonnistua. No, toisaalta jos yrittää ajatella asiaa positiivisesti, niin olen oppinut aika paljon ja muutenkin ihan erilaisessa henkisessä tilassa kuin mitä olin tavatessani Hänet reilu viisi vuotta sitten. Eli ehkä seuraavalla suhteella on paljon paremmat onnistumismahdollisuudet jo tästäkin syystä. Lisäksi pitää ehkä osata valita paremmin minulle sopiva ihminen. Hän oli ihana tyyppi varsinkin alussa, mutta ehkä rehellisesti ajatellen, Hänen oli tarkoitus olla kanssani tietty hetki, muttei missään nimessä jakaa koko elämää kanssani. Mutta vaikka ajoittain tajusin ja tunsin näin, niin en osannut tehdä asialle mitään. Jos olisin, niin tilanne voisi olla aivan toinen. Ehkä tästäkin pitää osata ottaa oppia. Luopuminen voi joissakin tilanteissa kuitenkin olla kaikille osapuolille reilumpaa ja parempaa kuin yhdessä pysyminen tavan vuoksi tai siksi, ettei halua olla yksin (tai mikä tahansa syy siihen onkin).

Ehkä tämä riittäi sunnuntaiaamun tilitykseksi. Nyt pitää alkaa harjoittelemaan, siivoamaan ja tekemään vaikka vähän töitäkin.

Voi apeutta

Tällä viikolla on iskeneet aika kovat työkiireet päälle ja päin vastoin kuin voisi kuvitella, se on jotenkin tehnyt olosta apean. Olisin kuitellut, että kun on paljon tekemistä, niin ei edes ehtisi miettimään koko eroa. Mutta itseasiassa stressi saa yleisen mielialan vähän laskemaan ja avaa sitä kautta ovia kaikenlaiselle jossittelulle ja murehtimiselle. No, onneksi pian on viikonloppu ja toisaalta monta viikkoa puoliteholla töissä tietnkein aiheuttaa tällaisen työkiireen ja se on ohimenevää. Eli ei auta kuin purra huulta ja puskea eteenpäin.

Muutenkin tuntuu että kaikki ihmiset ovat tällä hetkellä väsyneitä. Facebookissa joka toisella on joku väsymykseen liittyvä status. Itsekin olen kokoajan todella väsynyt vaikka olen nukkunut enemmän kuin viimeisen 8 viikon aikana yleensä. Kevät väsymystä ilmassa?

Ohi on...

Ohi on... Nimittäin se lauantain ankaran juhlinnan aiheuttama pahaolo, jota erehdyin jo luulemaan taaksepäin menemisenä eroprosessissa. Se olikin lähinnä unenpuutteen ja krapulan aiheuttamaan toivottomuutta. \o/

Täsä on tullut ihan liikaa kelailtua miltä Hänestä tuntuu tällä hetkellä. Onkohan Hän yhtään rikki erosta enää? Onko Hänellä ja uudelle miehellä mukavaa yhdessä? Ja tänään päätin, ettei tuollainen kelailu itseasiassa vie omaa oloani mihinkään suuntaan, eikä se ole sitä oikeanlaista reflektointia. Tuollaisten asioiden mietiskely tekee oikeastaan puhtaasti hallaa omalle hyvinvoinnilleni. Asia on yksikertaisesti niin, ettei noilla asioilla valitettavasti ole enää väliä minulle. Hän ei ole elämässäni, eikä Hänen nykyisellä elämällään ole minulle enää merkitystä.

Tosiasiassahan se, onko Hän yksin kaksin tai jalkapallojoukkueen ei vie omaa eroprosessiani suuntaan jos toiseen. Samoin se, onko Hän täysin yli erosta vai onko Hän edes pystynyt aloittamaan todellista eron käsittelyä on yhtälailla merkityksetöntä minun oman kehitykseni kannalta. Kai nämä ovat niitä yksinolemisen outouksia, kun ei enää tarvitse murehtia Hänen hyvinvointiaan. Se on vieläkin lähes automaattista ja varmasti menee aikaa, etten enää tee sitä. Jatkossa kun päässäni alkaa pyöriä tuon suuntaisia ajatuksia, pyrin viemään ne muualle joko aloittamalla tekemään jotain tai sitten vain yritän ajatella jotain muuta. Näin yksinkertaista se on.

Nyt kun paniikki ja muut ovat kaukana takana päin, huomaan etten enää pelkää kivuntunteita, joita joskus tulee. En pelkää olla yksin enkä oikeastaan pelkää jääväni yksin koko elämäksenikään. Yritän ottaa tunteet vastaan sitä mukaa kuin ne tulevat ja käsitellä niitä. Surua suren pois, vihaa yritän käsitellä ja iloa ja hyvää oloa syleilen koko sydämestäni. Mutta nyt pitää myös alkaa valvomaan vähän mitä tunteita sitä käsittelee ja minkälaisia ajatuksia sitä antaa päässä pyöriä. Oikeanlaisia ajatuksia ja tunteita ovat esimerkiksi menetetyn suhteen sureminen, yhteisen tulevaisuuden ja haaveiden menettämisen ikävöinti, omien huonojen tekojen sureminen ja hyväksyminen yms. Kiellettyjen ajatusten listalla taas ovat Hänen nykyinen vointinsa, Hänen uusi suhteensa, Hänen uusi miehensä yms.

Nyt siis aletaan hakea laatua niihin ajatuksiin ja tunteisiin. Ja keskitytään itseensä. Ehkä elämänfilosofia: "Minä itse, minä itse" on nyt muutaman kuukauden ajan sallittua. Pitää löytää kolhitun itsetunnon tilalle se oma sopivasti itsetuntoinen, muttei koskaan itsetietoinen minä. Eli nyt pitää vaan viettää aikaa itsensä kanssa ja nauttia siitä! Onneksi on kevät ja kesä tuloillaan. Kaikki tuntuu jotenkin helpommalta, kun aurinko paistaa ja voin makailla koira kainalossa parvekkeella...