Pitkästä aikaa...

Kesä alkaa olemaan takana ja mukavasti sai irtiottoa kaikesta. Tuli vietettyä aikaa Etelä-Euroopassa, jossa sielu aina lepää ja arkiset ongelmat unohtuvat hyvän ruoan, viinin, jäätelön, vertansa vailla olevan kahvin ja lämmön parissa. Nyt arki on alkanut ja vanhat ajatukset ovat hieman palanneet mieleen...

Olen seurustellut uuden naisen kanssa ja kesä on mennyt ihan mukavasti. Ehkä jonkinlainen etäisyys on vaivannut suhdetta, mutten oikein tiedä johtuuko se omasta tilanteestani vai pikemminkin uuden naisen persoonasta. Olen myös nähnyt exää aika usein yhteisen lemmikin vuoksi. Ja huomaan, etten vielä ole valmis kovin usein kohtaamaan häntä. Vaikka sinänä olen ihan ok eron suhteen ja ihan tyytyväinen, etten ole hänen kanssaan enää, en kyllä missään nimessä ole antanut anteeksi. Ja liian usein näkeminen ehdottomasti aiheuttaa negatiivisia tunteita. Se palauttaa mieleen niitä kivuliaita tuntemuksia. Ja huomaan, että hän osaa edelleen olla täysin itsekäs ja on tehnyt asioita vain itseään ajatellen. Jotenkin jopa vähän harmittaa, että jousun lemmikkimme takia olemaan yhteydessä häneen. Voisin varmasti paremmin, kun häntä ei tarvitsisi nähdä ollenkaan.

Sinänsä positiivista on kuitenkin se, että luottamus itseeni on alkanut palata mukavasti. Osaan olla luottavainen paremmin kuin muutama kuukausi sitten. Uudessa suhteessa huomasin, että jos hän oli ulkona ilman minua, aloin miettiä mitä hän tekee. Tämä oli minulle täysin uusi tunne ja hyvin ärsyttävää. Onneksi osasin sen verran analysoida itseäni, että tajusin epäluottamuksen johtuvan erosta. Ja nyt kun aikaa on kulunut, nämä epäluottamuksen tunteet ovat vähentyneet. On se ihmismieli kummallinen - ja onneksi palautuvainen.

Lisähuomiona voin sanoa, että eroprosessi on varmasti nopeampi ja tehokkaampi, jos malttaa olla yksin. Itse tapasin aika nopeastikin uuden ihmisen ja halusin lähteä siihen mukaan, koska se tuntui hyvältä. En halunnut periaatteesta välttää uutta suhdetta vaikka tiesin, että se olisi ollut järkevämpää. On ollut ihanaa viettää kesä jonkun kanssa, mutta huomaan myös, että kun aikaa tulee vietettyä aiempaa vähemmän yksin, niin sitä ei käsittele asioita samalla intensiteetillä, kuin yksin ollessa. Huomaan, että nyt kun olen ollut uudessa suhteessa muutaman kuukauden, niin alan taas kaipaamaan aikaa itselleni. Huomaan, että olisi pakko saada välillä rauhassa viettää aikaa itsekseen. Murehtia, iloita, itkeä, nauraa ja ihan vaan olla itselleen. Pitää vielä hakea kuka sitä onkaan ihan itsekseen ja vielä vahvistaa sitä omaa onnea.

Nainen.

Toissa viikonloppuna tapaamani nainen on hieman astunut elämääni. Tai ehkä enemmän kuin hieman. On tullut vietettyä paljon aikaa uuden ihmisen kanssa ja olo on ollut ajoittain hyvinkin euforista. Olen yrittänyt olla luonteelleni ominaisen tavan vastaisesti ajattelematta liikaa ja pyrkinyt elämään hetkessä ja nauttimaan hyvästä olosta. Ylianalysointi ei loppujen lopuksi oikeastaan auta yhtään mitään.

Toki mieleeni tulee ajatuksia siitä, olenko oikeasti kuitenkaan valmis aidosti olemaan kenenkään kanssa. Oloni on yleisesti ottaen ollut jo lähes pysyvästi erinomainen, mutta huomaan, että kun itseeni keskittyminen on hieman vähentynyt, niin pinnan alla oleva pienoinen ahdistus on ehkä enemmän läsnä, kuin ennen uuden ihmisen tapaamista. Olen keskittynyt viimeiset yhdeksän viikkoa pitkälti asioiden prosessointiin ja siihen, miten suhtaudun eroon, yksinolemiseen, ystäviin ja kaikkeen uuteen, mitä elämässäni yhtäkkiä oli. Nyt kun viimeisen viikon aikana olenkin muuttanut ajatusten keskipistettä pois itsestäni johonkin muuhun, huomaan että ehkä pinnan alla on vielä käsiteltäviä asioita jäljellä. Ja tällä hetkellä en oikein tiedä mitä ne tarkalleen ottaen ovat. Nyt vietän juuri perjantai-iltaa itsekseni omasta vapaasta tahdostani ja äsken koin pitkästä aikaa yhtäkkisen pitkän itkukohtauksen. Ainoa ero aiempiin oli se, etten oikein tiennyt mikä itketti. Yritin lukea kirjaa, joka käsitteli nuoruutta ja ehkä sieltä kautta kumpusi jotain ajatuksia nuoruuden menettämisestä.

On mielenkiintoista huomata, kuinka hyvin olen jo yli Hänestä. Näin Hänet ensimmäisen kerran Hänen uuden miehensä kanssa ja tämä tilanne, jota olin pelännyt enemmän kuin mitään muuta eroon liittyvää, tuntui yllättävän miedosti sisuskaluissa. Olin onnekseni kyllä sillä hetkellä uuden ihmisen kainalossa, joka varmasti teki tilanteesta huomattavasti helpomman. Siitä kiitos hänelle... Joka tapauksessa olen vasta nyt alkanut tajuta, kuinka etäisiä olimme exän kanssa ja kuinka vähän ilmeisesti rakastimme toisiamme suhteemme loppuaikana.

Toisaalta on ikävä huomata ne arvet, mitä jätetyksi tuleminen jättää itsetuntoon. Uuden ihmisen kanssa on mukavaa, eikä oikeastaan mitkään merkit viittaa siihen, etteikö hän olisi ihan samalla tavalla kiinnostunut ja jopa ihastunut, kuin minäkin häneen. Silti huomaan ensinnäkin miettivän, mitä hän tekee, kun hän on esimerkiksi ystäviensä kanssa ulkona. En siis osaa tällä hetkellä luottaa ihmisiin samalla tavalla kuin ennen. (tämä toivottavasti korjaantuu ajan kansa). Samalla myös huomaan, että pelkään olevani riittämätön tai mielenkiinnoton tai muuta vastaavaa. Selvästi siis vielä itsetunnon kanssa pieniä etappeja läpikäytäväksi, kun perusluonteeltani olen hyvän itsetunnon omaava henkilö. No, nämä lienevät ihan luonnollisia ilmiöitä ja tuskin pysyviä millään tavalla.

Onneksi nyt on viikonloppu edessä ja mukavia hetkiä musiikin ja ystävien parissa, joten eiköhän ne vähät jäljellä olevat murheet hetkeksi taas unohdu.

Outo hyvä olo

Nyt on ollut yhdeksän päivää putkeen hyvä olo. Ero ei ole merkittävästi vaivannut ajatuksia ja yleisesti olo on ollut hyvinkin positiivinen. Tähän on vaikuttanut varmasti esimerkiksi viime viikkoiset pääsykokeet, jotka saivat muistamaan mitä olen itse ja mitä minä osaan ilman ketään naista vierelläni. Varmastikin hyvin terveellistä itsetunnolle. Mutta muutenkin, ainakin tällä hetkellä, suhtautumiseni Häneen on muuttunut. En enää jaksa olla vihainen hänelle, enkä oikein jaksa ajatellakaan Häntä. Outoa.

Viime viikonloppuna tuli juhlittua suhteellisen huolellisesti sekä perjantaina että lauantaina. Erittäin mukavaa ja aika väsyttävää puuhaa. Mielenkiintosta oli huomata kuinka paljon yleinen olemus ja tunnetila vaikuttavat siihen, minkälaisen kuvan ihmiset saavat. Perjantaina oli työviikon jälkeen jotenkin nuutunut ja ärtynyt olo. Ykikään nainen ei ottanut oikein minkäänlaista kontaktia ja sain olla valitettavan rauhassa. Lauantaina taas oli rentoutunut ja iloinen olo, ja (uskokaa tai älkää) ennen kuin takkia oli narikkaan saatu, oli ensimmäinen söpö tyttö jo omasta vapaasta tahdostaan juttelemassa minulle. Ilmeisesti hymyily kannattaa? :-)

Joka tapauksessa tuollaiset spontaanit juttelusessiot, jotka vieras nainen aloittaa, tekevät kyllä hyvää jätetylle ja murjotulle itsetunnolleni. Seassa oli eräs nainen, joka jopa jäi vähän takaraivoon kaivertelemaan ja täytyy myöntää, että hän on aiheuttanut hieman perhosia vatsanpohjassani. Uskomatonta! En vielä kuvitellut olevani kykeneväinen tuntemaan yhtään mitään ketään kohtaan. Mukava tunne...

Lenkkeily auttaa

Vähän on taas sunnuntain kunniaksi puristanut vanne päätä. Vaikka kuinka yrittää olla ajattelematta Häntä, miten Hän voi ja miten Hänen uusi suhteensa voi, niin aina välillä varsinkin sunnuntaiapeudessa ja -väsymyksessä päähän pomsahtaa näitä ikäviä ajatuksia. Ja niillä on myös tapana jäädä sinne vellomaan niin, ettei lopulta pysty muuta ajattelemaankaan.

Toimivia lääkkeitä itsepäisen pääkopan epäterveitä ajatuskulkuja vastaan ovat mm.:
- ystävät ja/tai perhe (mahdollisimman paljon seuraa kokoajan , niin surkeakin olo on vähemmän surkeaa kuin vastaava yksin koettuna)
- urheilu (tämän iltainen lenkki sai aikaan lähes euforisen tilan ja ison hymyn kasvoille. Siihen vaikutti myös se, että eron jälkeen olen laihtunut noin 7 kiloa. Ja sen huomaa juostessa. Jalka nousi kevyesti ja juokseminen tuntui mukavan helpolta.)
- alkoholi (vie sopivasti nautittuna hetkellisesti pahan olon pois, mutta palauttaa sen seuraavana päivänä vähän pahempana takaisin. Toisaalta pahimpina aikoina oli pakko välillä ottaa muutama "tuikku murheeseen", enkä koe että se nyt oli mitenkään hirvittävän vaarallista tai väärin.)
- sopivat kirjat, musiikki ja elokuvat (joskin on pitänyt varoa niitä yhteisiä suosikkeja tai aihealueita, jotka tuovat liikaa mieleen vanhan suhteen)
- kirjoittaminen (ajatusten ja ahdistuksen kirjoittaminen paperille tai vaikkapa blogiin auttaa yllättävän paljon)

Taas viikko takana

Aika juoksee eteenpäin oloilasta riippumatta, ja taas on yksi viikko takana. Paluustani Suomeen on kulunut jo neljä ja puoli viikkoa, joka tuntuu ihan uskomattomalta. Lähdöstäni matkalle, jonka aikana kaikki ikävä tapahtui, alkaa siis olemaan pian kaksi kuukautta. Myönnän, että edelleen tulee hetkiä, jolloin en oikein osaa sisäistää miten ihmeessä kaikki oikeastaan tapahtuikaan ja kuinka nopeasti asiat etenivät. Mutta ehkä tähän tottumiseen menee vielä paljon aikaa.

Hyväksynyt olen kyllä asian ja voi hyvin olla, että Hänen uusi elämänsä uuden miehen kanssa kaikessa kauheudessaan voi silti helpottaa omalta osaltaan eroprosessia. Olen luonteeltani melkoinen murehtija ja jossittelija. Normaali kahden henkilön välinen ero (ilman kolmansia osapuolia siis) olisi hyvinkin omalta puoleltani saattanut johtaa kuukauisia kestävään edestakaiseen on-off -parisuhdehelvettiin. Nyt tilanne oli kerrasta poikki, ja vaikka laastarin irtirepäisy kihelmöi vielä ajottain pahastikin, niin eteenpäin meneminen ja yksin oleminen on ollut kokoajan selvä asia.

Jos antaa ajatusten harhailla ja alkaa miettimään mitä kuvitteli olevansa nuorempana 33-vuotiaana, niin en usko että sinkkuna oleminen oli listan kärjessä. Onneksi nuoruus on nykyään yllättävän pitkä ja periaatteessa on vielä ok olla yksin ja 33, mutta kyllä se silti jotenkin vähän stressaa että olen jälleen epäonnistuneen parisuhteen jälkeen yksin. Tässä alkaa tulla murhe siitä, ettei seuraavalla kerralla ole enää varaa epäonnistua. No, toisaalta jos yrittää ajatella asiaa positiivisesti, niin olen oppinut aika paljon ja muutenkin ihan erilaisessa henkisessä tilassa kuin mitä olin tavatessani Hänet reilu viisi vuotta sitten. Eli ehkä seuraavalla suhteella on paljon paremmat onnistumismahdollisuudet jo tästäkin syystä. Lisäksi pitää ehkä osata valita paremmin minulle sopiva ihminen. Hän oli ihana tyyppi varsinkin alussa, mutta ehkä rehellisesti ajatellen, Hänen oli tarkoitus olla kanssani tietty hetki, muttei missään nimessä jakaa koko elämää kanssani. Mutta vaikka ajoittain tajusin ja tunsin näin, niin en osannut tehdä asialle mitään. Jos olisin, niin tilanne voisi olla aivan toinen. Ehkä tästäkin pitää osata ottaa oppia. Luopuminen voi joissakin tilanteissa kuitenkin olla kaikille osapuolille reilumpaa ja parempaa kuin yhdessä pysyminen tavan vuoksi tai siksi, ettei halua olla yksin (tai mikä tahansa syy siihen onkin).

Ehkä tämä riittäi sunnuntaiaamun tilitykseksi. Nyt pitää alkaa harjoittelemaan, siivoamaan ja tekemään vaikka vähän töitäkin.

Voi apeutta

Tällä viikolla on iskeneet aika kovat työkiireet päälle ja päin vastoin kuin voisi kuvitella, se on jotenkin tehnyt olosta apean. Olisin kuitellut, että kun on paljon tekemistä, niin ei edes ehtisi miettimään koko eroa. Mutta itseasiassa stressi saa yleisen mielialan vähän laskemaan ja avaa sitä kautta ovia kaikenlaiselle jossittelulle ja murehtimiselle. No, onneksi pian on viikonloppu ja toisaalta monta viikkoa puoliteholla töissä tietnkein aiheuttaa tällaisen työkiireen ja se on ohimenevää. Eli ei auta kuin purra huulta ja puskea eteenpäin.

Muutenkin tuntuu että kaikki ihmiset ovat tällä hetkellä väsyneitä. Facebookissa joka toisella on joku väsymykseen liittyvä status. Itsekin olen kokoajan todella väsynyt vaikka olen nukkunut enemmän kuin viimeisen 8 viikon aikana yleensä. Kevät väsymystä ilmassa?

Ohi on...

Ohi on... Nimittäin se lauantain ankaran juhlinnan aiheuttama pahaolo, jota erehdyin jo luulemaan taaksepäin menemisenä eroprosessissa. Se olikin lähinnä unenpuutteen ja krapulan aiheuttamaan toivottomuutta. \o/

Täsä on tullut ihan liikaa kelailtua miltä Hänestä tuntuu tällä hetkellä. Onkohan Hän yhtään rikki erosta enää? Onko Hänellä ja uudelle miehellä mukavaa yhdessä? Ja tänään päätin, ettei tuollainen kelailu itseasiassa vie omaa oloani mihinkään suuntaan, eikä se ole sitä oikeanlaista reflektointia. Tuollaisten asioiden mietiskely tekee oikeastaan puhtaasti hallaa omalle hyvinvoinnilleni. Asia on yksikertaisesti niin, ettei noilla asioilla valitettavasti ole enää väliä minulle. Hän ei ole elämässäni, eikä Hänen nykyisellä elämällään ole minulle enää merkitystä.

Tosiasiassahan se, onko Hän yksin kaksin tai jalkapallojoukkueen ei vie omaa eroprosessiani suuntaan jos toiseen. Samoin se, onko Hän täysin yli erosta vai onko Hän edes pystynyt aloittamaan todellista eron käsittelyä on yhtälailla merkityksetöntä minun oman kehitykseni kannalta. Kai nämä ovat niitä yksinolemisen outouksia, kun ei enää tarvitse murehtia Hänen hyvinvointiaan. Se on vieläkin lähes automaattista ja varmasti menee aikaa, etten enää tee sitä. Jatkossa kun päässäni alkaa pyöriä tuon suuntaisia ajatuksia, pyrin viemään ne muualle joko aloittamalla tekemään jotain tai sitten vain yritän ajatella jotain muuta. Näin yksinkertaista se on.

Nyt kun paniikki ja muut ovat kaukana takana päin, huomaan etten enää pelkää kivuntunteita, joita joskus tulee. En pelkää olla yksin enkä oikeastaan pelkää jääväni yksin koko elämäksenikään. Yritän ottaa tunteet vastaan sitä mukaa kuin ne tulevat ja käsitellä niitä. Surua suren pois, vihaa yritän käsitellä ja iloa ja hyvää oloa syleilen koko sydämestäni. Mutta nyt pitää myös alkaa valvomaan vähän mitä tunteita sitä käsittelee ja minkälaisia ajatuksia sitä antaa päässä pyöriä. Oikeanlaisia ajatuksia ja tunteita ovat esimerkiksi menetetyn suhteen sureminen, yhteisen tulevaisuuden ja haaveiden menettämisen ikävöinti, omien huonojen tekojen sureminen ja hyväksyminen yms. Kiellettyjen ajatusten listalla taas ovat Hänen nykyinen vointinsa, Hänen uusi suhteensa, Hänen uusi miehensä yms.

Nyt siis aletaan hakea laatua niihin ajatuksiin ja tunteisiin. Ja keskitytään itseensä. Ehkä elämänfilosofia: "Minä itse, minä itse" on nyt muutaman kuukauden ajan sallittua. Pitää löytää kolhitun itsetunnon tilalle se oma sopivasti itsetuntoinen, muttei koskaan itsetietoinen minä. Eli nyt pitää vaan viettää aikaa itsensä kanssa ja nauttia siitä! Onneksi on kevät ja kesä tuloillaan. Kaikki tuntuu jotenkin helpommalta, kun aurinko paistaa ja voin makailla koira kainalossa parvekkeella...

Monday, bloody monday

Niin tärkeää kuin hauskanpitäminen onkin meille tuoreille sinkuille, niin huomaan että puoli kuuteen asti valvominen lauantaina ei päästä seuraavina päivinä helpolla. Jo ihan ok sisäinen tunnelma on vaihtunut liskojen yön kautta takaisin alakuloisuuteen ja suruun. Hienoa on tiedostaa, että todennäköisesti hyvien yöunien ja vaikkapa juoksulenkin jälkeen olo on varmasti ok, mutta eihän se juuri nyt hirveästi auta.

Sain tänään tietää, että pääsin haastavassa opikelijahaussa 3. vaiheeseen (opiskelupaikka, joka on ollut haaveenani erittäin pitkään). Tämän pitäisi antaa minulle iso hyvänolon tunne, mutta ei tunnu missään. :-( Ei iloa, ei hyvää fiilistä...

Nyt aprikoin, pitäisikö ottaa koira kainalossa pienet avainunet vai ottaa itseään niskasta kiinni ja raahauua juoksemaan sateen jälkeisille asfalttipoluille. Ilma olisi kyllä raikas ja piristyisin. Hmmm. Ehkä teen molemmat.

Viikko takana

Ensimmäinen suhteellisen hyvä viikko takana eron jälkeen. Tällä viikolla pystyin tekemään täysipainoisesti töitä ja muutenkin isompia surunpuuskia ei tullut ollenkaan. Olen jopa hieman hämilläni, kuinka ok olo tällä hetkellä on. Suhtautumiseni Häneen on muuttunut suuttumuksesta enemmänkin ärtymykseksi. Oikeastaan nyt kun käytännön asiat ovat hoidettu, en haluaisi olla hänen kanssaan enää minkäänlaisessa tekemisessä.

Nyt tuntuu silotä ettei Hän malta olla kirjoittelemasta minulle tuntojaan silloin tällöin mailissa tai tekstiviestillä. Tietyllä tavalla luulen, että hänen on itsensä helpompi olla, jos olen hänelle ystävällinen ja "hyvissä väleissä". Tuntuu silti, että hän haluaa tätä kaikkea hirvittävällä pikakelausvauhdilla. Hän jopa kysyi, voisiko hän asua viikon entisessä yhteisessä asunnossamme ensi kesänä kun olen poissa. Hän ei tunnu ymmärtävän, että ilman yhteistä koiraa en haluaisi oikeastaan nähdä häntä tai kuulla hänestä mitään. Haluan edetä kohti sitä ihanaa päivää, että olen aidosti väliinpitämätön koko asiasta.

Nyt kerroin hänelle kohteliaasti mutta tiukasti, ettei hänellä todellakaan ole enää koskaan asiaa tähän asuntoon ja että muutenkin emme ole ystäviä tai mitään sinne päinkään juuri nyt. Hänen käytöksensä osoitti minulle, ettei hän ole minun luottamukseni saatika ystävyyteni arvoinen. Minä pyrin kohtelemaan kaikkia ihmisiä kunnioituksella ja heidän tunteensa huomioiden. Ja pyrin keräämään samanlaisia ihmisiä ympärilleni.

Olen yrittänyt antaa Hänelle jo hieman anteeksi. Ymmärrän häntä yllätävän hyvin oman viisi vuotta sitten tapahtuneen kriisin jälkeen. Jos en itse olisi käynyt läpi vastaavaa, olisin varmasti tällä hetkellä huomattavasti katkerampi ja tuskin pystyisin antamaan hänelle anteeksi kovinkaan pian, jos koskaan. Mutta saman läpikäyneenä olisin aika tekopyhä ihminen, jos en osaisi asettautua hänen tilanteeseensa. Hyvätkin ihmiset tekevät joskus pahoja tekoja ollessaan sekaisessa tilassa. Oikeastaan jos mukana ei olisi kolmatta pyörää, niin varmasti olisimme olleet paljon enemmän tekemisissä ja olisin yrittänyt jopa tukea häntä tämän prosessin aikana. Mutta tässä tilanteessa keskityn omaan itseeni ja hänen olonsa ei saa olla minulle mitenkään merkityksellinen asia.

Tuntuu myös siltä, että olen pikku hiljaa päässyt itse erotapahtuman ohitse ja alaknut miettiä niitä eron oikeita syitä taustalla. Osittain vastaan on tullut jopa aika pelottavia huomioita siitä, kuinka kauan olen itsekin voinut huonosti Hänen kanssaan. Tärkeä oppi tästä suhteesta on se, että minun pitää osata luottaa tunteisiini ja intuitiooni vahvemmin kuin ennen. Olen tunneihminen henkeen ja vereen ja välillä on vaikea tietää mikä ailahtelun keskellä on oikeaa tunnetta ja mikä ailahtelun aiheuttamaa tunnemylläkkää. Seuraavassa suhteessani aion olla tarkempi tunteiden tulkinnan kanssa. Lisäksi aion pyrkiä puhumaan näistä tunnoista heti ja avoimesti. Hänen kanssaan emme ehkä koskaan päässeet kovin hyvään keskusteluyhteyteen. Hän rakasti monologeja ja suuttui, jos yritin puhua väliin. (Tässä vaiheessa usein pidin pienen oman monologini siitä, mitä on keskustelu ja puheen avulla tapahtuva vuorovaikutus, josta hän tietnekin piti kovasti... ;-D)

Tällaista reflektointia tällä kertaa. Katsoimme myös ystävieni kanssa elokuvan Revolutionary Road. Suosittelen sitä kaikille ja varsinkin huonoissa suhteissa oleville, sekä keskiluokkaisuutta pelkääville. Hieno, mutta erittäin ahdistava elokuva.

Kirjeenvaihtopäivä

Olen eroamisoppaiden mukaisesti pitänyt kontaktin täysin minimissä Häneen, mutta tänään jotenkin tuli sellainen olo, että viiden vuoden suhdetta ei vaan voi yhtäkkiä lopettaa ilman pientä kanssakäymistä ja keskustelua siitä, mitä me tunnemme ja miten voimme. Rikoin siis kommunikaatiokieltoa ja voin kertoa, että olo paheni välittömästi. Surun määrä lisääntyi ja jouduin usean päivän tauon jälkeen jopa hieman itkemään.

Mutta uskon myös, että tämä oli pakollinen juttu. Tämän olisi toki voinut tehdä vähän myöhemminkin, mutta uskon että tästä oli apua meille molemmille. Välitän tietysti vieläkin miten Hän voi ja toivon, että hänkin sai irti jotain ja sai pohdiskeltavaa, jotta Hän pystyy itse käymään asiaa läpi uuden ihastuksenkin keskellä. Ja ennen kaikkea itelleni oli tärkeä kuulla miten hän näki tämän meidän eron nyt jo muutaman viikon jälkeen. Emme näe asioita niin erilailla kuin kuvittelin, mutta toki näkemyseroa vielä löytyy. Toisaalta tajusin myös, ettei sillä lopulla oikeastaan ole merkitystä ainakaan hetken päästä. Toki hylätyksi tuleminen vaivaa minua vielä pitkään, mutta toisaalta tärkeintä tässä on päästä rehellisesti ja tosiasiat tuntien eteenpäin.

Lisäksi päivän tärkeä saldo oli myös se, että näen Hänet nyt vähemmän negatiivisessa valossa. Hän on sekaisin omassa kriisissään ja voi huonosti. Ja kun olen vastaavan kriisin käynyt vajaat viisi vuotta sitten läpi itse, niin yritän hakea sitä kautta ymmärtämystä. Uskon, että on tärkeää oman eteenpäin menemiseni kannalta, etten itse syyllistä Häntä erosta liikaa. Loppu toki oli Hänen tekojaan minun mielestäni (Hän näkee asian hieman toisin), mutta loppu olisi tullut pian aika todennäköisesti tavalla tai toisella.

Nyt pystyn ehkä taas paremmin luopumaan siitä oikeasta Ihmisestä, joka ei ole paha ihminen, ei ole halunnut ehdoin tahdoin satuttaa minua, vaan on edelleen kriiseilyn ja sekaisuuden alla se ihminen, johon joskus rakastuin. Nyt se rakkaus on kuollut ja sydän taistelee irtipäästämisen kanssa vielä pitkään. Mutta voin luopua siitä oikeasta ihmisestä hyvine ja huonoine puolineen. Aiemmin olen ehkä liikaa sisimmäsäni ollut vihan kautta irti Hänestä. Nyt joudun vielä hieman tekemään takapakkia ja irroittautumaan hänestä sellaisena kuin hän oikeasti on. Luopumisen tuskaa siis tiedossa lähipäivinä.

Toisaalta nyt sovimme, ettemme enää viesteile tämän aiheen parissa muutamaan kuukauteen. Annamme asian olla. Kenties joskus tätä kannattaa vielä vähän kelailla yhdessäkin, mutta vaikein on nyt ohi. Olen saanut jonkinlaisen rauhan vaikka se kivulias toki onkin.

Sweet dreams are made of this

On se kumma, että alitajunnan pitää lähes joka aamu kiusata unilla Hänestä. Kun nykyisin hereilläoloaikana alkaa vihdoin olla ajoittain yllättävänkin siedettävä olo (aamuja lukuunottamatta), niin sitten öisin on pakko kiusata itseään erilaisilla toinen toistaan kiusallisemmilla unilla.

Toissa yönä näin unta, että olimme Hänen kanssaa vielä yhdessä ja asuimme Tampereella. Sitten hän aivan yhtäkkiä kertoi olevansa ihastunut johonkin bandin omaavaan mieheen ja sain kokea unessa täydellisen sydämenmurskaantumisen tunteen. Positiivista oli korkeintaan se, että kun heräsin, niin tajusin ettei enää satu niin paljoa kuin unessa. Silti se nosti ikävästi pintaan eroon liittyviä tunteita.

Viime yönä Hän oli lähdössä ystäviensä kanssa ulos ja minä (täysin poiketen oikean elämän käytöksestä) en olisi halunnunnut antaa hänen mennä. Tunsin unessa epävarmuutta ja pelkoa siitä, että hän ei olisi minua kohtaan uskollinen. Lisäksi hän vielä lähtiessään kuiskasi korvaani, ettei Hänellä ole edes alushousuja päällä. Ja tästä sitten taas heräsin mukavaan fiilikseen maanantaiaamuna. Miksi pääni haluaa kiusata minua tällä tavalla!?

Maalaisjärjellä voisi kuvitella, että jonkinsortin luottamuspulaa käsitellään alitajunnassa melko aktiivisesti öiden aikana. Outoa täsä on se, että kuten viime mailissa mainitsin, en enää hirveästi ole rikki siitä toisesta ihmisestä Hänen elämässään. Suru tulee tällä hetkellä lähinnä itse erosta ja siitä, ettei Hän enää ole osa elämääni. En vieläkään ajoittain pysty ymmärtämään miten nopeasti kaikki tapahtui. Mutta uusi mies ei ole akiivisesti mielessäni. Olin ajatellut, että olisin siis jo vähän päässyt siitä asiasta yli, mutta unet pistävät miettimään, josko sittenkään olen sinut asian kanssa.

En tiedä miten asiaa pitäisi käsitellä? Pitäisikö asian vain antaa olla vai pitäisikö mieluummin mennä uuden miehen oven eteen odottamaan ja pamauttaa turpaan vai mikä olisi se oikea tapa päästä tilanteen kanssa sinuiksi? Ehkä annan unien käsitellä asiaa ja toisaalta varmastikin uusi mies on asiaan hyvin syytön, joten hän tuskin ansaitsee ylläriä. Exää kohtaan minä näitä luottamuksen menettämiseen ja petetyksi tulemiseen liittyviä tunteita läpi käyn. Harmillista kun emme ole edes keskusteluväleissä, ehkä se voisi ainakin jossain vaiheessa vähän auttaa ymmärtämään ja edistymään.

Mutta nyt puheet seis ja töiden pariin maanantaiaamun kunniaksi.

Eka yö omassa kodissa

Kello on neljä aamuyöllä ja olen ensimmäistä yötä omassa kodissani, jonka exältä ostin torstaina. Apunani on toki iso joukko etanolimolekyylejä, mutta silti on yllättävän hyvä ja vapautunut olo. Asioiden finalisointi ja tunne siitä, että vihdoin voin oikeasti olla näkemättä häntä enää koskaan antaa paljon voimia. Ja toisaalta se, että minä pystyin jäämään tähän asuntoon, antaa paljon iloa ja toivoa tulevaisuudesta.

Löysimme aikoinaan yhdessä (tai itseasiassa minähän tämän löysin, mutta sanotaan nyt niin, että ostimme tämän yhdessä) ihanan asunnon, jossa on kattoterassi, yli neljä metriä huonekorkeutta ja yleisesti mahtava tunnelma. Nyt minä jäin tähän ja ostin Hänet pois tästä ja tajuan kuinka paljon oikeastaan rakastan tätä asuntoa. Muutaman kuukauden päästä en edes muista, että Hän asui täällä ja saan nauttia elämästäni täällä joko yksin tai jonkun uuden ihanan ihmisen kanssa. Hän sanoi minulle eron keskellä, kuinka onnekas olen, kun voin jäädä tähän. En halunnut häntä loukata, joten en sanonut mitään, mutta tosiasia on se, ettei onnella ole sen kanssa mitään tekemistä. Minä (toisin kuin hän) osaan hoitaa käytännön asiani niin, että olen suhteellisen nuoresta iästä huolimatta kykeneväinen omistamaan pankin avustuksella tämän kaltaisen ihanan asunnon. Hänellä ei itsellään ole rahaa maksaa edes uuden vuokra-asuntonsa vuokratakuuta. Outoa, että olen elänyt ihmisen kanssa, joka ei osaa hoitaa elämäänsä.

Minulle tulee välillä sellainen olo, että minä olen mahdollistanut Hänelle hienon elämän, ihanan asunnon, hyvän elintason yms. Ja nyt kun erosimme, hänellä tuntuu olevan vaikeinta luopua juuri näistä puitteista, jonka yhdessä olemme luoneet. Minä jään näihin samoihin puitteisiin ja hän muuttaa jonkinlaiseen murjuun ja joutuu kokoamaan käytännön elämänsä ja selviämään isoista luottokorttilaskuista yms. Ironista tässä kuitenkin on se, että minä olisin luopunut kaikesta maallisesta hänen vuokseen. Rakastin häntä ihmisenä ja kaikki tämä muu ympärillä oleva on sen rinnalla vähäpätöistä. Hänen kanssaan olisin voinut asua vaikka savimajassa. Hän sen sijaan lähinnä ikävöi näitä maallisia asioita, joita ympärillämme oli. Minua ihmisenä hän ei välttämättä tule niinkään kaipaamaan. Ja tämä on todella outoa tajuta.

Kun tapasin Hänet 5 vuotta sitten, hän oli huolittelematon risoihin farkkuihin ja ylisuureen villapaitaan pukeutuva luonnonkaunis nainen. Hän arvosti henkisiä asioita ja ajattelua sekä keskustelua. Nyt eron keskellä olen yhtäkkiä tajunnut, että sitä naista ei enää ole olemassa. Hän on nykyään pinnallinen, itsekeskeinen ja materialistinen ihminen, jonka elämä pyörii kenkien, tunikoiden ja hyvän näköisten itsestä otettujen kuvien ympärillä. Nyt hänelle on tärkeää, että hän (ja hänen elämänsä) näyttää hyvältä ja viestii hänen kadehdittavaa elämäänsä. Ja minä en enää sopinutkaan tähän kuvaan. Tietyllä tavalla Hän on varmasti huomannut, että hänen oma imagonsa kärsii erostamme, sillä ne hienot puitteet, mitä olimme yhdessä luoneet, häviävät hänen elämästään. Mutta ilmeisesti minä omine perhekeskeisine arvoineni en enää sopinut hänen pinnalliseen life style -imagoonsa. Nyt oli aika saada viileä bandin keulahahmo, jotta hänen vierellään olisi hänen tasoisensa pintaliitäjä ja katu-uskottava hahmo.

Mutta en tarkoita tällä, että kokosin alemmuudentunnetta hänen uutta miestänsä kohtaan. Alussa tunsin sitä paljonkin. Mutta nyt olen ymmärtänyt, että olen erittäin mukava, sydämmellinen, komea, hauska, herkkä ja luotettava mies, joka haluaa jatkossa tehdä elämänsä rakkaille ihmisille mahdollisimman hyvän olon. Olen kykeneväinen sitoutumaan ihmiseen ja parisuhteeseen paremmin kuin osasin kuvitellakaan (Sen opin tämän eron yhteydessä). Jos Hän ei sitä osannut nähdä tai arvostaat, niin löydän varmasti jonkun, joka osaa. Nyt minun pitää vain olla kärsivällinen ja odottaa, että sydämeni päästää irti Hänestä. Sen jälkeen alkaa uusi ihana vaihe elämää. Olen romantikko ja tiedän, että rakastun taas uudestaan. Ja sitä rakastumisen tunnettahan ei oikeastaan voita mikään maailmassa. Nyt saan kokea sen vielä kerran ja ehkä vihdoin rakentaa sen pohjalta kestävä kumppanuus jonkun ihanan naisen kanssa. Pitää vain osata odotella rauhassa, että se nainen tupsahtaa elämääni. Tervetuloa!

Asuntokauppoja ja vappua

Tänään on uuden elämäni ensimmäinen päivä. Klo 12:45 ostan exältäni hänen puolikkaan yhtisestä asunnostamme ja sen jälkeen pääsen todenteolla keskittymään yksinolemiseen ja haavojen nuolemiseen. Olo on suhteellisen kaamea. Sama tuttu klöntti ahdistusta rinnassani palasi tänä aamuna. Mutta se lienee vain luonnollista. Tämä on viimeisiä isoja asioita hoidettavan eron suhteen. Ehkä tämän jälkeen pääsee jotenkin käsittelemään sitä karua todellisuutta, joka elämääni on varjostanut.

En meinaa vieläkään uskoa, että itseasiasa tasan viisi viikkoa sitten olin parhaillaan onnellisena lentokoneessa menossa ansaitulle lomalle ja autuaan tietämättömänä siitä, että viiden viikon päästä tulisin olemaan ostamassa asuntoa kokonaan omakseni. Näin se elmän välillä on yllätyksellistä (ja naiset myös).

Asioita, joita haluan myös tähän kirjoittaa itseäni varten ylös, ovat ne huonot puolet Hänessä jotka haluan muistaa siinä vaiheessa kun huono olo iskee ja haaveilen taas "ihanasta" yhteiselosta.

- Hän oli vimeisen puoli vuotta täysin etäällä minusta. Emme edes enää nukkuneet lähekkäin koska se ei tuntunut enää oikealta
- Hän keskittyi niin paljon itseensä, ettei huomannut kuinka olin vihdoin päässyt urasta johtuvasta elämän ala-aallosta yli. Hän ei huomannut kuinka onnellinen olin verrattuna muutamaan aiempaan vuoteen. Hän ei tainnut enää edes kiinittää minuun huomiota.
- Hän ahdistui siitä, että yritin auttaa häntä pääsemään omien ongelmiensa kanssa sinuiksi. Autoin häntä rahaongelmissa ja pyöritin kotia, jotta hän voisi keskittyä omiin juttuihinsa (ja sen hän kyllä tekikin, mutta vei sen hieman liian pitkälle... :-/ ). Hän ei siis arvostanut minun apuani.
- Hän ei arvostanut minua muutenkaan.
- Hän on pohjattoman negatiivinen lähes aina
- Hänen perusilmeensä on kireä ja negatiivinen
- Hän ei hymyile tarpeeksi (rakastan hymyilyä ja hymyileviä ihmisiä. Siitä tulee lämmin olo)
- Hän kritisoi lähes kaikkia ihmisiä ja pitää ehkä vain itseään tarpeeksi hyvänä
- Hän ei osaa nauttia elämästä (tai ei osannut ainakaan minun kanssani)
- Hän ei ole sosiaalinen (hän omalta osaltaan auttoi minua tappamaan oman sosiaalisen elämäni)
- Hän ei halunnut tehdä kanssani oikeastaan mitään. Yhdessä syöminen ja sarjojen katselu samalla kuin hän oli koneella ja teki töitään läppärillä, olivat ainoat yhteiset hetket mitä meillä oli.
- Hän on synnynnäinen erakkoluonne, joka viihtyy pääosin yksin
- Hän ei osaa hoitaa käytännön asioita
- Hän ei enää jaksanut tai osannut auttaa minua huonoina hetkinäni
- Hän ei osannut enää tehdä kodistamme minulle kodin tuntuista (enkä tarkoita, että naisen pitää leipoa ja siivota, vaan tarkoitan sitä tunnetilaa, mikä syntyy, kun tulee kotiin ja siellä on ihana nainen vaikka vain nokosillakin. Tätä on vaikea selittää.)
- Hän ei ollu kiinnostunut yhteisistä asioistamme
- Hän ei osannut nähdä yhteistä tulevaisuutta (niin kuin en minäkään)
- Hän on muuttunut pinnalliseksi.
- Hän on muuttunut itsekeskeisemmäksi kuin ennen.
- Hän ei enää tuntunut oikeasti rakastavan musiikkiakaan. (eikä kirjoja eikä mitään mitä ennen niin ihannoi)
- Hän muuttui ja kasvoimme erillemme

Riittäköön tämä lista hetkeksi. Ja siis vaikka lista on rajun kuuloinen, niin se ei tarkoita että Hän olisi läpeensä paha ihminen. Ei missään nimessä. Tilanne oli huono ja tilanteet ajavat ihmiset tekemään huonoja tekoja... Ja tämä lista on tehty itseäni varten, jotta muistan ne pahat asiat. Hyviä asioitakin tulisi pitkä lista, varsinkin jos muistelisin suhteemme alkua. Mutta niitä muistelen vasta muutaman kuukauden päästä ihan itseni takia...

Hyvää vappua kaikille!

Lista hyvistä asioista elämässäni

Listasin ison liudan hyviä ja positiivisia asioita elämässäni juuri äsken. Samalla kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Valitettavasti tällä hetkellä nämä hyvät asiat eivät oikein tunnu miltään, kun on hylätty, torjuttu ja arvoton olo. Laitoin ne kuitenkin ylös ja yritän tutkailla nitä myöhemmin, josko ne vaikka saisivat pienen toivonkipinän aikaan.

Eilen illalla sain taas yllätyksekseni unta ihan hyvin. Yritin katsoa tv:tä, mutta se jotenkin ahdisti. Sitten laitoin vain kaikki laitteet kiinni ja pään tyynyyn ja uni oli tullut nopeasti. Nukuin myös pitkästä aikaa noin kahdeksan tuntia. Heräsin muutaman kerran, mutta sain unta uudestaan. Iso voitto oli myös se, että ensimmäisen kerran moneen viikkoon, aamulla ei ahdistanut mitenkään suunnattomasti. Nyt se surumielisyys toki on palannut, mutta se kai kuuluu asiaan tällä hetkellä. (hyväksyminen > masentuminen/sureminen > itsenäistyminen > uudelleen avautuminen)

Itseasiassa nyt tuntuu siltä, että aiempi vuorotteleva hyvä päivä - huono päivä rytmi on vaihtunut sellaiseen hieman yleisalakuloiseen tunteeseen, jossa pahat tunteet eivät kuitenkaan ole enää ihan niin musertavia kuin viime viikolla. Sinänsä siis on merkkejä siitä, että tästä saatetaan selvitä vielä hengissä. Olisin toki kovin kiinnostunut tietämään milloin, mutta sitä ei taida kukaan osata sanoa.

Vappukin on tulossa. Harkitsen sen viettämistä yksin (tai oikeastaan koiran kanssa). Se on hyvä päivä harjoitella olemista oman itsensä kanssa. Muutenkin vaput ovat aina olleet huonoja eron keskellä. Ensimmäisen ison eroni jälkeen sain seuraavana vappuna tietää exäni menneen kihloihin. Seuraavassa erossa näin silloisen exäni ensimmäisen kerran uuden miehensä kanssa. En tänä vappua ehkä halua taas jotain isoa tunnemyllerrystä, joten sekin kannustaa jäämään oman kodin seinien suojaan.

Facebook ero tehty

Hurraa uusi aika ja nettiyhteisöt. Facebook ero hoidettu ja takana muutama itkuinen hetki, röökiä ja jallua. Taas yksi askel pidemmällä kohti omaa uutta itsenäistä elämääni.

Yleinen alakuloisuus vaivaa kokoajan, mutta onnekseni olen huomannut, että se lamaannuttava paha olo, josta viime viikkoina olen kärsinyt, on puolittunut voimakkuudessa. Edistystä on siis tapahtunut, uskomatonta kyllä. Perjantaina paha olo oli niin voimakas, että piti keskittyä vain hengittämiseen ja pieniin asioihin ja olo oli sellainen, että jos hengissä selvitään, niin hyvä. Nyt paha olo on kova, mutta siitä pystyy pääsemään yli ja tekemään yksinkertaisia asioita, jopa työtä. Hirveän luovio juttuja ei vielä oikein pysty taklaamaan, mutta simppelimmät pienemmät taskit onnistuu. Edistystä. Ensi viikkoa odotellen.

Niin, ja kaiken tämän keskellä Hän kysyi äskettäin mailissa, että voisiko hän pitää tavaransa luonani kesäkuuhun asti, kun on viakea löytyää vuokrakämppiä. Pieni osa minussa kyllä haluaisi olla empaattinen, mutta pakko tässä kai on vain yrittää suojella itseään ja pakottaa Hänet pois tavaroineen elämästäni, että pääsen keskittymään itseeni ja uuteen alkuun. En voi nähdä Häntä ollenkaan, enkä nähdä Hänen tavaroitaankaan, sillä ne kaikki muistuttavat Hänestä ja myös Hänen uudesta miehestään. Totaalinen deletointi on paikoillaan.

Yritän joka päivä tehdä jotain konkreettista eron edistmiseksi. Tämän päivän eroa eteenpäin vievä asia oli poistaa hänet Facebook kaverilistaltani, jotten vahingossakaan näe hänen statuksiaan enää - itsesuojelua.

Ensimmäinen vaihe saavutettu

Erinomainen sivusto eroaville ihmisille on Eddien pitämä Love's a game. Sieltä on määritelty eroamisprosessille seuraavanlaiset vaiheet:

1. Acceptance: Your partner is gone and he/she won’t come back
2. Depression: You have to face the pain and all the negative emotions
3. Independence: You have to learn to live alone
4. Reopening: You have to learn to open up to other people and to a new relationship again

Saavutin tällä viikolla juuri ensimmäisen vaiheen, hyväksynnän. Tähän asti olen yrittänyt rationalisoida eroa ja väittää itselleni ja muillekin, että osasin aavistaa eron ja ehkä vähätellä sen tilanteen traagisuutta. Eilen illalla ja tänään kuitenkin vihdoin osasin myöntää itselleni mitä oikeasti on tapahtunut. Minut on jätetty täysin puun takaa ja vielä erittäin inhottavalla tavalla.

Lähdin iloisena ulkomaanmatkalle täysin luottavaisin mielin. Oltuani 3 viikkoa pois, oli 5 vuotta kanssani elänyt ihminen päättänyt vaihtaa minut toiseen mieheen täysin yllättäen. Tätä ei voi oikin mitenkään kaunistella, enkä olisi ikinä kuvitellut suhteemme olevan näin huonossa jamassa. Vielä kerran, minä lähdin matkalle ja kun tulin takaisin, oli rakastamani ihminen löytänyt toisen. Aika tylyn kuuloista. Tämän asian kanssa minun pitää nyt sitten alkaa elää ja totutella tähän ikävään todellisuuteen.

Se mikä minua vieläkin ihmetyttää on se, että Hän ei tunnu ymmärtävän miltä tämä tilanne minusta tuntuu ja miten paljon tällainen toiminta satuttaa ketä tahansa ihmistä. Ja lisäksi Hän ei ole kovin nopeasti yrittämässä muuttaa pois kodistamme vaan kokee, että hänellä on kaiken tämän jälkeen kaikki oikeus asua asunnossamme, josta olen ostamassa oman osuuteni pois. Miksei hän ymmärrä, miten paljon kaikki muistuttaa hänestä ja mitä hän on tehnyt. Ja miten minun on täysin mahdotonta nähdä häntä enää. En voi olla hänen kanssaan missään tekemisissä, jotta voi päästä tästä mahdollisimman nopeasti yli. Hän elää nyt jossain ihmeellisessä juhlimisen ja uusien ystävien täytämässä elämässä ja ei kykene välittämään kenestäkään toisesta. Elämä tuo ihmeellisiä asioita eteen..

Toisaalta on hyvä huomata, että tällaisen kriisin keskellä elämän tärkeät asiat ovet kerrankin selkeitä. Ystävät ja perhe ovat ne, millä on merkitystä. Esimerkiksi autoni hinattiin tänään katusiivouksen takia pois. Normaalisti olisin menettänyt hermoni ja kiukutellut asiasta, mutta nyt näen hyvin, kuinka vähänpätöisiä tällaiset arjen pikkuongelmat ovat. Toivottavasti tämä tunne jatkuu ja muistan jatkossakin ottaa pikkuasiat pikkuasioina.

Viikonlopun satoa

Jotain positiivista tajusin eilen, sunnuntaina. Se iso pala pahaa oloa rinnassa on osittain paniikkia uuden tilanteen edessä ja osittain loukatuksi tulemisesta ja suhteen loppumisesta johtuvaa kipua. Tässä ei mitään uutta ja ihmeellistä, mutta sunnuntaina sain ensimmäistä kertaa sen itse pois kesken päivän. Olin ystävälläni ja olo oli todella huono. Aloimme kuitenkin pelata vähän jalkapalloa Playstationilla ja sitten jotenkin muistin netistä löytämäni ohjeen, jossa sanottiin ettei siihen suruun kannata jäädä vellomaan. Eronneet ihmiset saattavat usein itse alitajuisesti haluta olla tuskassa, koska tuskasta irti päästäminenkin on luopumista. Mutta samalla sitä aiheuttaa itselleen todella tuskaisen tilan. Pelin aikana yritin vain keskittyä itse peliin ja jaloissani makaavaan ihanaan koiraani ja hengitin syvään rauhoittaakseni iteäni. Siinä meni useita tunteja, mutta loppujen lopuksi sain pahan olon ja paniikin pois! Tämä antoi hirveästi toivoa, sillä nimenomaan se paniikintunne on ollut se elämän täysin lamaannuttava tunnetila. Jos nyt pystyn ainakin välillä poistamaan sen ilman esimerkiksi alkoholin apua, voin myös alkaa mahdollisesti pikkuhiljaa alkaa tehdä taas normaaleja asioita elämässäni.

Ongelmana on edelleen yksin oleminen. Huomaan, että heti kun olen yksin, alan edetä kohti syöksykierrettä ajatusteni kanssa. Ja tämä pahenee entisestään, jos olen yksin ja entisessä yhteisessä kodissamme. Onnekseni olen eron yhteydessä huomannut, että minulla on aivan uskomaton tukijoukko ympärilläni. Olen saanut puhua ja käydä läpi tätä eroa kymmenien eri ystävieni ja perheenjäsenieni kanssa. Lisäksi useat ihmiset soittelevat minulle päivittäin ja kysyvät vointiani. Ja olen nyt voinut joka päivä, ilta ja yö olla jonkun kanssa, ettei minun ole tarvinnut olla yksin. Ja tätä jatkuu vielä ainakin ensi viikolle asti. Oikeastaan vasta ensi viikon lopussa joudun olemaan ensimmäisen kerrran yksin yötä kotona, mutta en vielä murehdi sitä. Ajattelin keskittyä nyt vain päivä kerrallaan itseni parantelemiseen. Ja varmasti puolentoista viikon päästä olen jo vähän vahvempikin. Kiitokset siis tukihoukoilleni, olette pelastaneet henkeni!

Päivän analyysi

Kävin psykologin kanssa keskustelemassa erosta, kun alkoi tuntua liaan pahalta. Jo yli kolme viikkoa tämän asian kimpussa olleena alkaa vain olemaan väsynyt pahaan oloon. Oli mukava jutella neutraalille osapuolelle. Kävin läpi taas koko tarinan ja samalla jouduin itse miettimään itä monista eri suunnista.

Tärkeimpiä huomioita olivat se, että ensinnäkin minun pitää antaa itseni surra. Uskon että osa ahdistusklöntistä rinnassani on ollut siellä siksi, että olen yrittänyt järjellä jotenkin parantaa oloani. Olen ajatellut, että jos vain saan ajatella asiaa oikein, niin saan kivun pois. Esimerkiksi, jos pystyn saamaan päähäni tarpeeksi huonon kuvan suhteestamme, niin unohdan surun ja kivun. Mutta sehän ei mene niin. Vaikka suhteemme olisi kuinka ollut huono ja etäinen, niin silti olen menettänyt jotain. Ja menettänyt toisaalta paljon, koko sen haaveen tulevaisuudesta, jonka olin kuvitellut toteutuvan. Olen menettänyt minulle rakkaan ihmisen ja kodistani häipyy ihminen. Ja näiden asioiden pitää sattua hetken. On ok olla surullinen ja surra menetystä, vaikka ero olisikin ollut kannaltani törkeä ja vaikka Hän toimikin kylmästi ja itsekkäästi. Se miten ero tapahtui, ei muuta sitä, että olen menettänyt paljon.

Ajan kanssa sitten pystyn järjellä näkemään, että ei ole syytä epätoivoon ja että jopa parempia suhteita voi olla odottamassa minua. Mutta juuri nyt en sitä pysty, vaan pitää vain keskittyä suremiseen ja päivästä toiseen selviämiseen.

Toinen seikka minkä hän toi esille on vihan tunteet. Olen ollut tähän asti (eilisöistä flippausta lukuunottamatta) turhankin ymmärtäväinen Hänelle. Asia on kuitenkin niin, että hän on oikeastaan käyttäytynyt varsin törkeästi. Hän on antanut minun olla 3 viikkoa pahoissa tuskissa ja lisäksi hän on päättänyt hylätä suhteemme ja hypätä uuteen. Ei näitä asioita tarvitse tässä vaiheessa ymmärtää. Minun tehtäväni ei ole enää tehdä Hänelle hyvää oloa. Tehtäväni ei ole myöskään pahan olon aiheuttaminen, mutta Hänen pahoille oloille (joita on pakko olla) minun ei tarvitse keksiä ratkaisua.

Päivän oppi on se, että on ihan ok olla surullinen ja se suru pitää hyväksyä ja käydä läpi. Sitä ei voi estää järkeilemällä vaan menetys pitää surra pois. Ja toisaalta minun pitää alkaa ajattelemaan vain itseäni ja unohtaa Hänen tunteensa. Teen ja sanon asioita, jotka edistävät omaa hyvinvointiani.

Yötapaaminen

Näimme keskellä yötä kun tulimme samaan aikaan kotiin. Olin todella vihainen ja suunnilleen kävin käsiksi häneen, kun hän oli luvannut hoitaa koiraa, mutta olikin jäänyt baariin. Viha oli ylitsevuotavaa. Hävettää hirveästi jälkikäteen, mutta koira on kuin lapseni tällä hetkellä ja hän petti luottamukseni tässäkin ja tunteet vyöryivät yli. En siis onneksi tehnyt mitään vakavaa, mutta pelottava tunne oli huomata, että tarpeeksi vaikeassa tilanteessa ja vihaisena ihminen voi olla arvaamaton. Saapa tätäkin miettiä taas hetken.

Sain myös tietää kuka se mies on ja hän on erään bandin laulaja. Itse olen musikaalinen ihminen, mutta olen ajautunut tekemään töitä muulla alalla. Musiikki on minulle aika arka aihe, kun edelleen ajoitain mietin, että olisiko minun pitänyt tehdä siitä itselleni ura. Nyt kun Hän on löytänyt musiikkimiehen itselleen, se syö itsetuntoani isolla tavalla. Täysin tyhmäähän se on, Hän tuskin jätti minua sen takia, etten ollut saanut tehtyä tarpeeksi hyviä biisejä, mutta tietyllä tavalla se kuitenkin osui arkaan paikkaan. Nyt minun on vaikea kokea olevani parempi kuin hän, sillä hän tekee sitä, mitä itse en ole uskaltanut lähteä tekemään. Ja olisi tärkeää, että voisin jotenkin kokea olevani parempi kuin hän oman eteenpäin pääsemiseni takia. No, nämä ovat ätllaisia aamuneljän ajatuksia ja huomenna on onneksi uusi päivä. Toivottavasti olo on parempi kuin mitä tänään illalla.

Takaisin Suomessa

Suomessa ollaan. Keskustelut käyty ja intuitioni oli oikeassa. Hänellä on uusi ihastus.

Oli kummallista tulla kotiin. Hän tuoksui erilaiselta kuin musitin ja näyttikin jotenkin vieraalta. Sitten kun hän aloitti puhumaan, en meinannut tunteä hänen ääntään. Niin paljon loppujen lopuksi saa aikaa 3 viikon poissaolemisella ja päätöksellä erota.

Kävimme keskustelun kimppuun ja minä vielä kerran yritin tsempata (hävettää näin jälkeenpän) meitä yrittämään uskoa yhdessä tähän suhteeseen. Mutta loppujen lopuksi hän kertoi, että hänellä on jonkinlainen ihastus toiseen mieheen. En itse edes sisäistänyt sitä kunnolla heti. Olin arvannut tämän jo 3 viikkoa sitten (uskomatonta kuinka helppoa sitä on huomata muutokset kumppaninsa käytöksessä), mutta kunhä kertoi asian, jatkoin edelleen rakentavaan sävyyn ja yritin saada häntä näkemään järkeä suhteessamme. Sitten jossain vaiheessa totuus iski, ja aloin miettiä, että miksi minä yritän saada häntä näkemään suhteemme vielä mahdollisuutena. En ole itse ollut kovinkaan tyytyväinen pitkään aikaan. Olen toki yrittänyt vähän parantaa käytöstäni ja tsempata ja olla hänen tukenaan, mutta en ole itsekään suhteelta paljoa saanut. Miksi minä nyt tässä vaiheessa, kun hän ulkomailla ollessani on ihastunut uuteen mieheen, yrittäisin vielä pelastaa suhdetta? Mitä on ehnää pelastettavaa. Nyt on tärkeintä pelastaa itseni ja unohtaa Hänet.

Pikantti yksityiskohta keskustelussa oli se, että kun aloimme sitten käydä läpi käytännön asioita ja päädyimme pohdiskelemaan asuntoja ja hänen pois muuttamistaan, hän itki kun mietti sitä, että menettää upean terassimme!!! Näin jläkikäteen jäi vähän huono fiilis siitä, että tässä vaiheessa hän ikävöi terassiamme, ei minua. Uskomatonta. Nyt pitää lähteä kohta liikenteeseen ja ihmisten ilmoille tuulettumaan.

Huomista odottaen

Huomenna näen Hänet ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon. Tämä päivä on ollut ehkä tuskallisin tähän astisista. Hetkeksikään ei ole oikein onnistunut pääsemään pois huonosta fiiliksestä. Iso klöntti pahaa oloa taas rinnassa, eikä mitään keinoa saada sitä pois. Huh, toivottavasti ei ole hirveän montaa tällaista päivää tulossa, koska kohta on pakko ottaa apuun kemikaaleja tai muuta apua, että pystyy edes selviytymään itsensä ruokkimisesta/muista arkiaskareista. Puhumattakaan normaalista työnteosta. Yllättävää kuinka vahva vaikutus huonolla ololla voi olla ihmiseen. Olen viidessä vuodessa unohtanut täysin, kuinka vaikeaa eroaminen on minulle. Olen ilmeisesti todella kiintyvää sorttia ja toisesta luopuminen on minulle erittäin vaikeaa.

Taidan tällä hetkellä olla täysin paniikissa, enkä osaa oikein purkaa sitä tunnetta. Ehkä se kasvotusten kohtaaminen auttaa pääsemään eteenpäin seuraavaan vaiheeseen...

Aamut, helv..in aamut

Mikä siinä on, että joka kerta kun hetkeksi kuvittelee, että olo olisi jo parempi, tulee aamu ja sama paha olo on läsnä. Näen unia Hänestä joka yö ja herään keskellä yötä niihin enkä saa enää unta. Pyörin sängyssä pahalla mielellä ja aamulla kun vihdoin nousee, on mahassa iso iso klöntti kipua ja surua. Miksei se mene pois!?

Eilen olin jo hetkittäin pettynyt ja vihainenkin Hänelle. Ja muistin kuinka vähän Hän minulle on loppujen lopuksi antanut. Viime kuukausien onnentunnoissani Hänellä on ollut hyvin vähän tekemistä. Silti nyt on taas sellainen olo, etten voi olla onnellinen ilman häntä. Miksi tämä pää on niin outo, eikä suostu kuuntelemaan järkeä?

Olen varmastikin osittain elänyt Hänen kauttaan ja se voi olla yksi syy, miksi oloni on näin huono. Joudun kohtaamaan itseni ilman häntä ja minulle tulee sellainen olo, etten ole niin mielenkiintoinen tyyppi itsekseni, kuin hänen kanssaan. Koen olevani melkolailla arvoton. Lisäksi Hän on minua muutaman vuoden nuorempi, joten nyt erottuani huomaan, että seurustelu Hänen kanssaan oli tavallaan tehnyt minustakin nuoremman. Nyt olen taas oman ikäiseni. Eron jälkeen siis koen olevani vähemmän mielenkiintoinen ja vanhempi. Helppoja asioita käsiteltäväksi...

Toisaalta, minä olen aina ollut se sosiaalisempi osapuoli ja lisäksi olen onnekkaasti saanut lahjoja muutamallakin eri osa-alueella ja omaan vieläkin lähes lapsenomaisen innostuksen uusiin asioihin. Joten ei minun pitäisi kokea olevani yhtään sen mielenkiinnottomampi kuin aiemmin hänen kanssaan. Mutta ilmeisesti eroamiset aina syövät itsetuntoa ainakin aluksi. Kaikenlaisissa teksteissä kyllä luvataan, että tilanne ei ole pysyvä ja että tämä voi olla jopa positiivinen suunta omakuvan löytämiselle, mutta juuri nyt se ei siltä tunnu. Nyt tuntuu siltä, että olen aikalailla arvoton ihminen, ja Hän taas on supermielenkiintoinen menestyjä. Olo on kuten Zen Cafe kertoo: "Epäilemättä se on minä joka murenee, sullahan tietysti kaikki on kunnossa, kaikki on kunnossa, kaikki."

Ja mitä tulee ikään, niin minulla on tainnut olla ikäkriissi 20-vuotiaasta asti, jos se on mahdollista. Haluan vääjäämättä pitää kaikkia ovia auki elämässäni, mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä vaikeampaa se on. Tietyllä tavalla tässä pitäisi osata tehdä vihdoin valintoja ja pysyä niissä ja käsitellä se luopuminen, mitä päätökset aina aiheuttavat. Yhden valitseminen tarkoittaa aina jostain muusta luopumista. En tiedä opinko sitä koskaan. Olen erittäin huono luopumaan asioista ja eroaminen tuntuu varmaan siksikin aina ekstra-pahalta.

Nyt on kuitenkin pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä ulos aurinkoon musitamaan, miten paljon jo pelkkä valo ja lämpö auttavat lähes kaikkeen.

Rakkaudesta ja suhteemme alusta

Onnistunut ihmissuhde vaatii kaksi asiaa:
1. kaksi ihmistä, jotka rakastuvat ja rakastavat toisiaan
2. sopivan ajoituksen, jossa kumpikin ovat valmiita rakentamaan suhdetta

Kun ystäväni kärsivät sydänsuruista tai epäonnistuneista suhteista, kerron heille usein tuästä totuudesa, johon itse vahvasti uskon. Rakkaus itsessään ei riitä vaan tarvitaan vielä oikea ajoitus. Pitää olla oikeanlaisessa elämänvaiheessa, jotta rakkaus saa hyvän pohjan. Juuri saarnasin tätä totuutta ystävälleni, joka vastaeronneena yrittää saada suhdetta toimimaan toisen vastaeronneen kanssa. Samalla kun yritin auttaa häntä ongelmassaan aloin miettiä omaa tilannettani ja sitä, etten koskaan ole osannut katsoa omaa nyt päättynyttä suhdettä tästä perspektiivistä.

Suhteemme alku oli hyvin hankala. Olin itse nelivuotisen suhteen loppusuoralla, kun tapasin Hänet. Hän oli ihana, älykäs, lahjakas, täynnä elämää (ja puhetta) ja ihastusta minuun. Ja kyllähän minä häneen ihastuin - sukat pyörivät jaloissani. En osannut vastustaa Hänen kiusaustaan ja loppujen lopuksi päädyin elämäni ensimmäisen (ja viimeisen) kerran pettämään silloista tyttöystävääni Hänen kanssaan. Silloinen suhde päättyi, ja olin hyvin sekaisessa tilassa pitkään. Jouduin käsittelemään sekä pitkän suhteen loppumista että myös omaa törkeää käytöstäni. Olin iihen asti aina voinut katsoa itseäni peiliin ja sanoa, että olen hyvä ja kiltti ihminen. Yhtäkkiä olin tehnyt jotain, mikä sai sisukseni kääntymään ylösalaisin. Olin pettänyt ihmistä ja vienyt luottamuksen sillloiselta avovaimoltani, jota suuresti arvostin ja rakastinkin vielä.

Sekä eron, että pettämisen käsittely vei minulta kuukausia ja koko tämän ajan Hän oli mukana kärsimässä kanssani. Voin huonommin kuin koskaan elämässäni. Saatoin yhtenä päivänä vannoa Hänelle, etten koskaan enää halunnut nähdä häntä. Seuraavana päivänä saatoin mennä hänen ovelle kolkuttelemaan anteeksi pyydellen. Välillä itkin hänen olkapäätään vasten, välillä olin todella etäinen. Tätä jatkui 3-4 kuukautta, kunnes tilanne rahottui ja kuin ihmeen kautta Hän oli kestänyt kaiken ja pääsimme suhteemme alkuun.

Valitettavasti tuo lähtötilanne on kuitenkin ilmeisesti leimannut suhdettamme siitä lähtien. Esimerkiksi valta-asetelma oli alusta asti pielessä ja kallelaan minulle. Vasta nyt eron hetkillä se oli vihdoin hetken toisin päin. Hänellä oli valta minuun. Samoin luottamus, joka on jokaisen toimivan suhteen perusta, alkoi murentua heti alusta lähtien. Sanoin hänelle liian usein asioita, joita hän ei todennäköisesti tähän päivään mennessä ole unohtanut.

Hän sanoi eron keskellä, ettei meillä ole ollut yhtään hyvää kautta suhteessamme. Itse en ole ihan samaa mieltä, mutta ehkä siinä on kuitenkin paljon totutta. Huonon alun takia, suhteemme ei koskaan saavuttanut normaalia kehitystään.

Olimme yhdessä vaikeasta alusta huolimatta lähes 5 vuotta ja minulle on jäänyt iso joukko hyviä ja ihania muistoja siitä ajasta. Olen myös oppinut itsestäni pajon sinä aikana. Se pieni (tai ajoittain aika isokin) osa minusta, joka on taipuvainen jossitteluun, miettii kokoajan, että mitäs jos olisimmekin tavanneet paremmisa olosuhteissa. Olisiko Hän ollut oikeasti elämäni nainen ja vain ajoitus petti. Tähän ajatusleikkiin en kuitenkaan enää halua lähteä mukaan. Ja nyt yritän kuunnella niitä neuvoja, jota niin kernaasti annan toisille. Onnistuneeseen suhteeseen tarvitaan sekä rakkaus että ajoitus. Ja jälkimmäinen meiltä puuttui.

Kun seuraavan kerran potentiaalinen elämäni nainen tulee vastaan, haluan että ajoitus on kohdallaan. Ja tämä lienee suurin motivaattori pääsemään tästä erosta yli kokonaisena ja onnellisena ihmisenä. Lisäksi tiedän, että olen seuraavassa suhteessa vielä parempi mies kuin osasin nyt olla. Ehkä tässä on jo alkanut tulla toivoa ajatuksiin, ainakin näin hetkittäin.

Vaikea aamu ja miten kaikki oikeastaan tapahtui

Aamu on taas vähän vaikea, alakuloisuus yrittää täyttää mielen, mutta ehkä reipas ulkoilu ystävien kanssa vie sen pois. Pitää kokoajan olla jotain tekemistä ja varsinkin fyysinen tekeminen ajoittain pakottaa ajatukset pois. Pitää keskittyä itse liikkumiseen: jalkaa toisen eteen, vasen, oikea, vasen, oikea...

En ole vieläkään varma onnistuuko täältä etäältä kuitenkaan ihan täysin ymmärtämään, että suhteemme on ohi. Teimme eroamispäätöksen puhelimitse keskustellen, joten pelkään pahoin, että kun näen Hänet ensimmäisen kerran moneen viikkoon, menee kaikki tämä eteenpäin meneminen, kehittyminen ja irtaantuminen hukkaan ja siirryn takaisin siihen pahimpaan ahdisukseen, jossa ei pysty nukkumaan, tekemään töitä, tekemään mitään.

Meidän eromme tapahtui kutakuinkin seuraavalla tavalla. Lähdin reissuun tapaamaan perhettäni ilman minkäänlaista riittaa tai kähinää. Kuitenkin jo seuraavana päivänä huomasin, että jostain syystä Hän tuntui todella etäiseltä. Samalla joka päivä ennen lähtöäni Hän oli poissa illat erilaisissa riennoissa, joita Hänellä kyllä on ihan normaalistikin, mutta olin pettynyt, kun emme saaneet viettää aikaa yhdessä ennen lähtöäni. Lähdin torstaina ja jo viikonloppuna Hänellä oli välillä puhelin äänettömällä ja Hän oli kokoajan menossa. Aikaa ei riittänyt edes pienelle Skype-sessiolle. Tätä jatkui monta pivää ja lopulta olin aivan ihmeissäni ja oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni aloin tulla mustasukkaiseksi ja vainoharhaiseksi. Ja kun lähdin miettimään yksikseni mikä yhtäkkiseen käytöksen muutokseen voi olla syynä, niin sain oman pääni aivan sekaisin. Tällaisessa tilassa sitten päätin soittaa Hänelle ja kysellä mikä ihme on ongelmana ja puhelun tiimellyksessä kysyin, haluaako Hän edes olla kanssani enää. Hän vastasi, ettei tiedä. Ja silloinhan minä tietenkin puolustusliikkeenä huusin, että jos hän ei tiedä, niin minä tiedän etten halua olla kenenkään kanssa, joka ei edes teidä haluaako olla kanssani. Huusin "hyvästi!" ja löin luurin korvaan.

Hän vastasi hetken päästä tekstiviestillä, että tällaiset asiat pitäisi keskustella läpi kasvotusten ja vastasin hänelle, että pahoitellen ja että Hän on oikeassa ja että jatketaan siis näin. Valitettavasti minä tarkoitin, että jatketaan yhdessä ja puhutaan kasvotusten, ja Hän ymmärsi, että jatketaan tästä eteenpäin erossa. Tajusin tämän väärinkäsityksen vasta muutaman päivän päästä kunnolla, mutta siinä vaiheessa Hän oli (ilmeisen ilomielin) aloittanut jo totutella ajatukseen erosta ja kun viime viikolla yritin keskustella asiasta vielä, huomasin ettei Hänellä enää ollut minkäänlaista uskoa suhteeseemme ja hän oli yleisesti ottaen todella vihainen minulle. En oikein edes ymmärtänyt miksi. Koko suhteemme oli hänen mielestään ollut katastrofi ja hän ei osaa nähdä tuevaisuutta kanssani.

Olen monta unetonta yötä tsempannut itseni uskomaan, että minä vielä uskon suhteeseen, sillä usein jos toinen uskoo ja jaksaa yrittää, niin suhde voi jatkua ja sillä voi olla vielä tulevaisuuskin. Mutta joka kerta kun olin yhteydessä Häneen, hän oli varmemman ja varmemman tuntuinen päätöksestään. Ja vihdoin viime lauantaina luovutin itse ja totesin, että epävarmuudessa ja hyvin hatarassa toivossa eläminen on paljon vaikeampaa kuin luovuttaminen. Ja näin aloitin itsekin irtaantumisen Hänestä. Näin siis yksinkertaisuudessaan onnistuu eroaminen 5 vuoden suhteesta 2000 kilometrin päässä toisistaan. Kokeilkaa joskus, suosittelen. Jää hyvät fiilikset. Not.

Suhteen raunioiden keskellä

Eilinen meni yllättävän hyvin. Tänään ei. Lähes koko päivän mieltäni painoi iso musta varjo enkä vielä oikein osaa eritellä mikä tuntuu niin pahalta. Periaatteessa suhteemme ei ole lähiaikoina ollut mikään kovin ihmeellinen. Olen saanut Häneltä lähiaikoina hyvin vähän huomiota, läheisyyttä tai fyysistä kosketusta. Yleisesti ottaen olemme olleet lähempänä kämppiksiä kuin rakastavaisia jo jonkin aikaa. Eli enhän minäkään tässä ole menettämässä mitään kovin ihmeellistä.

Toisaalta itseni mielestä tämä vuosi on yhteisen mukavan matkan jälkeen ollut hieman parempaa kuin viime vuosi ja tämä lienee yksi syy siihen, että olen nyt niin yllättynyt. Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, olen pohjimmiltani luotavainen ihminen ja siksi en osannut epäillä mitään tällaista. Lisäksi tajusin itse viime syksynä, että olen ollut omass ahdistuksessani aika itsekäs (niin kuin me miehet usein vaihingossa olemme). Olen sitä yrittänyt pienillä teoilla parantaa viime kuukausien aikana ja huomannut, että toisen tunteiden ajatteleminen saa itsellenikin hyvän olon. Ja tästä kiitoksena olen yksin. :-/ Ehkä tämä oli liian vähän ja liian myöhään.

Viimeiset vuodet ovat olleet elämässäni erittäin haastavia ja olen varmasti niiden takia ollut ajoittain aika vaikea elämänkumppani. Työsaralla tapahtui jopa katastrofaalisia asioita, joihin olin itse syytön, mutta jotka veivät voimani elämänhaluni lähes vuodeksi. Eli sinänsä on kai ymmärrettävää, että sitä sitten ei ole hyvä kumppani rakkaalleen. Toisaalta olen loukkaantunut siitä, että kun olen ollut ulkopuolisista syistä huonossa jamassa, niin jotenkin minulle tulee aika luontaisesti mieleen se, että sen rakkaan pitäisi yrittää nähdä sen läpi ja nähdä se oikea ihminen niiden pahojen tunteiden takana. Tuntuu siltä, että kun olin heikkona ja turvasin rakastamaani ihmiseen, niin sen seurauksena olen nyt yksin. Toki asia ei missään nimessä ole näin yksinkertainen, enkä syytä Häntä. Olin vaikea ihminen ja ehkä luonteemme eivät oikein loppujen lopuksi tämän osalta olleet yhteneväiset, vaikka monissa muissa asioissa olemmekin mukavasti toisillemme sopivat. Ilmeisesti kulutin suhteen ja Hänen sietokykynsä loppuun vuosien aikana. Nyt hän toimii omien fiilistensä mukaan ja rehellisesti itselleen ja sehän on todelle tervettä. Eli ymmärrän Häntä, mutta samaan aikaa olen yllättynyt, pettynyt ja surullinen.

No, nyt on tästä päivästä jäljellä taas ilta ja nukkumaan meneminen. Se on viime viikot pelottanut melkolailla. Pitääkö tänä yönä taas maata suhteen raunioiden keskellä muistellen yhteisiä muistoja, joita ei enää lisää tule vai saisiko sitä tällä kertaa unta nopeasti? Tämä päivä oli haastava ja surun täyttämä, joten uskaltaisinko toivoa, että huominen olisi vähän armollisempi?

Yllättävän hyvä päivä eilen ja luottamuksesta

Ottaen huomioon, minkälainen ihmisraunio olin perjantaina, meni eilinen yllättävän hyvin. Aamu oli haastava, mutta loppupäivänä pystyin keskittymään muihin asioisin ja Hän ei ollut mielessäni erityisen paljoa. Yöllä nukkumaan mennessä alkaa tietenkin aina pieni kelaaminen ja tällä hetkellä nukkumaan menemistä myös pelkää. Joskus nukahtaa nopeastikin, joskus taas pyörii ajatustensa kansa useita tunteja, ennen kuin uni tulee. Aamulla sama jatkuu. Ehkä se rauhoittuminen ja vaaka-asennossa oleminen antaa liikaa tilaa ajatuksille.

Viime yönä mukaan tulivat lisäksi unet. Jotenkin tuntuu julmalta, että alitajunta laittaa yön ajakasi käymään läpi erilaisia tilanteita Hänen kanssaan. Mukana oli yksi uni, jossa kävimme läpi muuttoa jostakin paikasta. Tuohon ei taideta unianalyysia sen enempä tarvita. Toinen uni oli seksuaalinen, jossa itse kohde oli aluksi joku muu, mutta jälkipuinnin teki Hän. Ja jälkipuinnissa Hän kommentoi kuinka vaikeaa hänen oli ollut päästä tunnelmaan syyttävästi. Tähän uneen myös heräsin klo 7:00 sunnuntaiaamuna ja nyt yritän vähän purkaa ajatuksia, jotta pääsisin vielä unten maille muutamaksi tunniksi.

- - - 2 tuntia unta - - -

Eilisestä vielä sen verran, että muutamana hetkenä eilen alkoi ilmetä myös uutta tunnetta - vihaa. Tai ehkä tarkemmin vihaisuutta ja suuttumusta. Se tapa millä ero tapahtui (toki myös omalla avustukellani) siten, että olimme yli 2000 km päästä toisistamme, herättää suuttumusta. Toisaalta myös yleisesti ottaen se, että Häneltä vain loppui usko suhteeseemme myös satuttaa ja vihastuttaa.

Olen ehjästä perheestä ja minulle on kasvanut terve luottamus (tai ainakin tätä eroa ennen oli) kaikkiin erilaisiin suhteisiini: perhesuhteisiin, parisuhteisiin ja ystävyyssuhteisiin. Kävin juuri loppuneen suhtteeni aikana läpi erittäin vaikean kauden elämässäni, jossa voin huonosti asioista, jotka eivät liittyneet suhteeseemme. Tämä kausi lienee yksi tärkeä syy siihen, että Hän ei koskaan saavuttanut luottamusta minuun ja suhteemme tulevaisuuteen. Exäni on myös menettänyt isänsä vaikeissa olosuhteissa ja Hänellä on todennäköisesti siitäkin johtuen ongelmia saavuttaa samanlaista luottamusta ihmissuhteissaan, kuin mitä minä lähes automaattisesti muodostan kaikkii ihmisiin. Tämä erilainen luottamuspohja ja se että Hän ei loppujen lopuksi puhunut luottamusongelmastaan minulle, aiheuttivat sen, että tämä yhtäkkinen suhteen loppuminen tuli minulle suurena yllätyksenä. Ja yllätykset satuttavat pahasti ja yrittävät murentaa myös omaa luottamustani. Toivon, että suruajan jälkeen pystyn jatkamaan samanlaisella luottamuksella parisuhteissa kuin ennen.

Juuri nyt en tietenkään osaa edes kuvitella, että joskus olen taas parisuhteessa ja että pystyisin edes rakastamaan muuta naista kuin Häntä, mutta todennäköisesti tämäkin aika vielä tulee.

Aamut vai illat?

On vaikea päättää kummat ovat pahempia, aamut vai illat. (vai kenties se liian pitkä aika siinä välissä?) Aamulla kun herää, on muutaman sekuntin ihan normaali olo. Sen jälkeen suru salamannopeasti täyttävää mielen ja iso klöntti kipua täyttää rintakehän. Ruoka ei maistu, ja se on omiaan kertomaan kuinka huonosti voin. Minulle maistuu ruoka aina.

Nyt pitää lähteä kummitytön kanssa shoppailemaan ja jo pelkästään hänen takiaan yritän pitää kivun kurissa. Eilen onnistuin siinä äärimmäisen huonosti. Monissa asioissa toinen päivä on kuitenkin se vaikein, joten saas nähdä mitä päivä tuo tullessaan.

Eilen illalla lohduttoman synkkyyskohtauksen jälkeen saavutin hetkellisesti hyvän olon ja näin tulveisuuden, jossa olen ilman Häntä ja voin hyvin. Tällaiset visiot pitäisi saada jotenkin iskostettua takaraivoon, sillä ne antavat voimia päästä eteenpäin. Pitää seuraavalla kerralla painaa mielikuva mieleen ja yrittää löytää se uudestaan ja uudestaan synkkyyden syövereissäkin. Hyvän olon saavuttamisessa auttoivat keskustelu läheisten ihmisten kanssa. Pienen tsemppauksen avulla muistin hetken, että olen sittenkin ehkä ihan ok ihminen. Ja tämän tunnetilan avulla sain nukuttua pitkät yöunet ensimmäisen kerran moneen viikkoon. Lisäksi näiden ajatusten kirjoittaminen ylös auttaa.

Luin eilen yöllä myös muutamia googlen avulla löytämiäni erosivustoja ja niistä on kyllä ollut apua jo nyt monellakin eri tasolla. Ensinnäkin se muistuttaa, että noin 100 miljoonaa ihmistä käyvät samaa vaihetta läpi. Ja toisaalta siitä, että oikenlaisella ajatusmaailmalla erosta voi saada hyötyä tuleviin suhteisiin ja eron käsittelyyn löytyy prosessi, tai oikeastaan useita erilaisia prosesseja. Onkohan kenelläkään hyviä vinkkejä parhaiten toimivasta prosessista?

Myrskyn silmään

Tänään se tapahtui. Jo eilen saavutin jonkinlaisen selvyyden erosta, mutta juteltuani eilen illalla Hänelle puhelimessa, olin vielä hetken varma, että vielä voisin sittenkin vakuuttaa hänet jatkamaan ja yrittämään. Jo aiempina päivinä tajuntani täyttänyt epätoivo kuitenkin täytti tänään taas mieleni ja ymmärsin tämänpäiväisestä puhelustamme, että Hän ei enää halua jatkaa eikä näe suhteellamme tulevaisuutta - riippumatta siitä mitä teen, mitä olen, mita olisin voinut tehdä. Ymmärsin, että kaikki puheeni ja yritykseni ovat ajanhukkaa ja pitkässä juoksussa laskevat itsetuntoani. Myrskyn silmään siis, mars.

Päivän saldo: noin tunti itkemistä. Osittain äitini kainalossa tapahtunutta lohdutonta itkua, osittain autossa muiden seurassa aurinkolasit päässä salaa nyyhkyttämistä. Lisäksi satunnaisia pieniä itkukohtauksia vessoissa tai syrjäisissä nurkissa päivän mittaan. Ei mitenkään kovin mairittelevaa kolmekymppiselle miehelle, mutta toisaalta pieni ilo pitää löytää siitä, että olen ehkä pitkästä aikaa kosketuksisssa tunteideni kanssa. Lopun aikaa olen yrittänyt pitää rintakehääni kasassa, sillä jostain syystä tuntui siltä, että ilman keskittymistä se saattaisi yksinkertaisesti räjähtää kaikesta siitä kivusta, joka sen sisällä muhii.

Päivään mahtui onneksi myös muutamia hetkiä, jolloin olo hetkeksi helpotti. Tähän auttoi sekä muutama tippa alkoholia, että perheen ja ystävien kauniit sanat. Ystävien ja perheen avulla tästä on ehkä mahdollista kaikesta huolimatta selvitä hengissä.

Miten olen yhtäkkiä tässä tilanteessa? Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa aiemmin, jotka ne kumpikin päättyivät tunteiden hiipumiseen. Ja nyt kolmas lähes viiden vuoden suhde on jälleen ohi. Tämä tuli minulle yllätyksenä siksi, että Hän ei kertonut, kuinka huonosti hän kanssani voin. Tänään sain kuulla, että Hän olisi lähtenyt jo viime syksynä pois, muttei silloin väsymyksestä ja kiireestä johtuen lähtenyt. Lähdettyäni kaksi viikkoa sitten matkoille ulkomaille Hän oli kuitenkin jostain saanut tarvittavan voiman aloittaa prosessi, jonka lopputulemassa olemme nyt. Toisaalta yllätystä lieventää se, että kuten ilmeisesti lähes kaikki pitemmät suhteet, on tämäkin suhde muuttunut romanttisesta suhteestä lähemmäksi ystävyyssuhdetta. Vähemmän rakastavaisia, enemmän kämppiksiä. Eli kenties minun olisi itse pitänyt tajuta, että tähän tämä taas menee.

Nyt mieltäni painaa muutama kysymys: kuinka monta päivää/viikkoa/kuukautta tätä kipua pitää kestää? Kuinka kauan kestää, että selviää viiden vuoden suhteesta? Ja toisaalta onko mahdollista olla pitkässä suhteessa, jossa viiden vuoden jälkeen kummallakin on halua taistella ja jatkaa? Ja onko olemassa pariskuntia, jotka taistelujen jälkeen ovat päässeet takaisin parempaan kauteen?