Päivän analyysi

Kävin psykologin kanssa keskustelemassa erosta, kun alkoi tuntua liaan pahalta. Jo yli kolme viikkoa tämän asian kimpussa olleena alkaa vain olemaan väsynyt pahaan oloon. Oli mukava jutella neutraalille osapuolelle. Kävin läpi taas koko tarinan ja samalla jouduin itse miettimään itä monista eri suunnista.

Tärkeimpiä huomioita olivat se, että ensinnäkin minun pitää antaa itseni surra. Uskon että osa ahdistusklöntistä rinnassani on ollut siellä siksi, että olen yrittänyt järjellä jotenkin parantaa oloani. Olen ajatellut, että jos vain saan ajatella asiaa oikein, niin saan kivun pois. Esimerkiksi, jos pystyn saamaan päähäni tarpeeksi huonon kuvan suhteestamme, niin unohdan surun ja kivun. Mutta sehän ei mene niin. Vaikka suhteemme olisi kuinka ollut huono ja etäinen, niin silti olen menettänyt jotain. Ja menettänyt toisaalta paljon, koko sen haaveen tulevaisuudesta, jonka olin kuvitellut toteutuvan. Olen menettänyt minulle rakkaan ihmisen ja kodistani häipyy ihminen. Ja näiden asioiden pitää sattua hetken. On ok olla surullinen ja surra menetystä, vaikka ero olisikin ollut kannaltani törkeä ja vaikka Hän toimikin kylmästi ja itsekkäästi. Se miten ero tapahtui, ei muuta sitä, että olen menettänyt paljon.

Ajan kanssa sitten pystyn järjellä näkemään, että ei ole syytä epätoivoon ja että jopa parempia suhteita voi olla odottamassa minua. Mutta juuri nyt en sitä pysty, vaan pitää vain keskittyä suremiseen ja päivästä toiseen selviämiseen.

Toinen seikka minkä hän toi esille on vihan tunteet. Olen ollut tähän asti (eilisöistä flippausta lukuunottamatta) turhankin ymmärtäväinen Hänelle. Asia on kuitenkin niin, että hän on oikeastaan käyttäytynyt varsin törkeästi. Hän on antanut minun olla 3 viikkoa pahoissa tuskissa ja lisäksi hän on päättänyt hylätä suhteemme ja hypätä uuteen. Ei näitä asioita tarvitse tässä vaiheessa ymmärtää. Minun tehtäväni ei ole enää tehdä Hänelle hyvää oloa. Tehtäväni ei ole myöskään pahan olon aiheuttaminen, mutta Hänen pahoille oloille (joita on pakko olla) minun ei tarvitse keksiä ratkaisua.

Päivän oppi on se, että on ihan ok olla surullinen ja se suru pitää hyväksyä ja käydä läpi. Sitä ei voi estää järkeilemällä vaan menetys pitää surra pois. Ja toisaalta minun pitää alkaa ajattelemaan vain itseäni ja unohtaa Hänen tunteensa. Teen ja sanon asioita, jotka edistävät omaa hyvinvointiani.