Outo hyvä olo

Nyt on ollut yhdeksän päivää putkeen hyvä olo. Ero ei ole merkittävästi vaivannut ajatuksia ja yleisesti olo on ollut hyvinkin positiivinen. Tähän on vaikuttanut varmasti esimerkiksi viime viikkoiset pääsykokeet, jotka saivat muistamaan mitä olen itse ja mitä minä osaan ilman ketään naista vierelläni. Varmastikin hyvin terveellistä itsetunnolle. Mutta muutenkin, ainakin tällä hetkellä, suhtautumiseni Häneen on muuttunut. En enää jaksa olla vihainen hänelle, enkä oikein jaksa ajatellakaan Häntä. Outoa.

Viime viikonloppuna tuli juhlittua suhteellisen huolellisesti sekä perjantaina että lauantaina. Erittäin mukavaa ja aika väsyttävää puuhaa. Mielenkiintosta oli huomata kuinka paljon yleinen olemus ja tunnetila vaikuttavat siihen, minkälaisen kuvan ihmiset saavat. Perjantaina oli työviikon jälkeen jotenkin nuutunut ja ärtynyt olo. Ykikään nainen ei ottanut oikein minkäänlaista kontaktia ja sain olla valitettavan rauhassa. Lauantaina taas oli rentoutunut ja iloinen olo, ja (uskokaa tai älkää) ennen kuin takkia oli narikkaan saatu, oli ensimmäinen söpö tyttö jo omasta vapaasta tahdostaan juttelemassa minulle. Ilmeisesti hymyily kannattaa? :-)

Joka tapauksessa tuollaiset spontaanit juttelusessiot, jotka vieras nainen aloittaa, tekevät kyllä hyvää jätetylle ja murjotulle itsetunnolleni. Seassa oli eräs nainen, joka jopa jäi vähän takaraivoon kaivertelemaan ja täytyy myöntää, että hän on aiheuttanut hieman perhosia vatsanpohjassani. Uskomatonta! En vielä kuvitellut olevani kykeneväinen tuntemaan yhtään mitään ketään kohtaan. Mukava tunne...

Lenkkeily auttaa

Vähän on taas sunnuntain kunniaksi puristanut vanne päätä. Vaikka kuinka yrittää olla ajattelematta Häntä, miten Hän voi ja miten Hänen uusi suhteensa voi, niin aina välillä varsinkin sunnuntaiapeudessa ja -väsymyksessä päähän pomsahtaa näitä ikäviä ajatuksia. Ja niillä on myös tapana jäädä sinne vellomaan niin, ettei lopulta pysty muuta ajattelemaankaan.

Toimivia lääkkeitä itsepäisen pääkopan epäterveitä ajatuskulkuja vastaan ovat mm.:
- ystävät ja/tai perhe (mahdollisimman paljon seuraa kokoajan , niin surkeakin olo on vähemmän surkeaa kuin vastaava yksin koettuna)
- urheilu (tämän iltainen lenkki sai aikaan lähes euforisen tilan ja ison hymyn kasvoille. Siihen vaikutti myös se, että eron jälkeen olen laihtunut noin 7 kiloa. Ja sen huomaa juostessa. Jalka nousi kevyesti ja juokseminen tuntui mukavan helpolta.)
- alkoholi (vie sopivasti nautittuna hetkellisesti pahan olon pois, mutta palauttaa sen seuraavana päivänä vähän pahempana takaisin. Toisaalta pahimpina aikoina oli pakko välillä ottaa muutama "tuikku murheeseen", enkä koe että se nyt oli mitenkään hirvittävän vaarallista tai väärin.)
- sopivat kirjat, musiikki ja elokuvat (joskin on pitänyt varoa niitä yhteisiä suosikkeja tai aihealueita, jotka tuovat liikaa mieleen vanhan suhteen)
- kirjoittaminen (ajatusten ja ahdistuksen kirjoittaminen paperille tai vaikkapa blogiin auttaa yllättävän paljon)

Taas viikko takana

Aika juoksee eteenpäin oloilasta riippumatta, ja taas on yksi viikko takana. Paluustani Suomeen on kulunut jo neljä ja puoli viikkoa, joka tuntuu ihan uskomattomalta. Lähdöstäni matkalle, jonka aikana kaikki ikävä tapahtui, alkaa siis olemaan pian kaksi kuukautta. Myönnän, että edelleen tulee hetkiä, jolloin en oikein osaa sisäistää miten ihmeessä kaikki oikeastaan tapahtuikaan ja kuinka nopeasti asiat etenivät. Mutta ehkä tähän tottumiseen menee vielä paljon aikaa.

Hyväksynyt olen kyllä asian ja voi hyvin olla, että Hänen uusi elämänsä uuden miehen kanssa kaikessa kauheudessaan voi silti helpottaa omalta osaltaan eroprosessia. Olen luonteeltani melkoinen murehtija ja jossittelija. Normaali kahden henkilön välinen ero (ilman kolmansia osapuolia siis) olisi hyvinkin omalta puoleltani saattanut johtaa kuukauisia kestävään edestakaiseen on-off -parisuhdehelvettiin. Nyt tilanne oli kerrasta poikki, ja vaikka laastarin irtirepäisy kihelmöi vielä ajottain pahastikin, niin eteenpäin meneminen ja yksin oleminen on ollut kokoajan selvä asia.

Jos antaa ajatusten harhailla ja alkaa miettimään mitä kuvitteli olevansa nuorempana 33-vuotiaana, niin en usko että sinkkuna oleminen oli listan kärjessä. Onneksi nuoruus on nykyään yllättävän pitkä ja periaatteessa on vielä ok olla yksin ja 33, mutta kyllä se silti jotenkin vähän stressaa että olen jälleen epäonnistuneen parisuhteen jälkeen yksin. Tässä alkaa tulla murhe siitä, ettei seuraavalla kerralla ole enää varaa epäonnistua. No, toisaalta jos yrittää ajatella asiaa positiivisesti, niin olen oppinut aika paljon ja muutenkin ihan erilaisessa henkisessä tilassa kuin mitä olin tavatessani Hänet reilu viisi vuotta sitten. Eli ehkä seuraavalla suhteella on paljon paremmat onnistumismahdollisuudet jo tästäkin syystä. Lisäksi pitää ehkä osata valita paremmin minulle sopiva ihminen. Hän oli ihana tyyppi varsinkin alussa, mutta ehkä rehellisesti ajatellen, Hänen oli tarkoitus olla kanssani tietty hetki, muttei missään nimessä jakaa koko elämää kanssani. Mutta vaikka ajoittain tajusin ja tunsin näin, niin en osannut tehdä asialle mitään. Jos olisin, niin tilanne voisi olla aivan toinen. Ehkä tästäkin pitää osata ottaa oppia. Luopuminen voi joissakin tilanteissa kuitenkin olla kaikille osapuolille reilumpaa ja parempaa kuin yhdessä pysyminen tavan vuoksi tai siksi, ettei halua olla yksin (tai mikä tahansa syy siihen onkin).

Ehkä tämä riittäi sunnuntaiaamun tilitykseksi. Nyt pitää alkaa harjoittelemaan, siivoamaan ja tekemään vaikka vähän töitäkin.

Voi apeutta

Tällä viikolla on iskeneet aika kovat työkiireet päälle ja päin vastoin kuin voisi kuvitella, se on jotenkin tehnyt olosta apean. Olisin kuitellut, että kun on paljon tekemistä, niin ei edes ehtisi miettimään koko eroa. Mutta itseasiassa stressi saa yleisen mielialan vähän laskemaan ja avaa sitä kautta ovia kaikenlaiselle jossittelulle ja murehtimiselle. No, onneksi pian on viikonloppu ja toisaalta monta viikkoa puoliteholla töissä tietnkein aiheuttaa tällaisen työkiireen ja se on ohimenevää. Eli ei auta kuin purra huulta ja puskea eteenpäin.

Muutenkin tuntuu että kaikki ihmiset ovat tällä hetkellä väsyneitä. Facebookissa joka toisella on joku väsymykseen liittyvä status. Itsekin olen kokoajan todella väsynyt vaikka olen nukkunut enemmän kuin viimeisen 8 viikon aikana yleensä. Kevät väsymystä ilmassa?

Ohi on...

Ohi on... Nimittäin se lauantain ankaran juhlinnan aiheuttama pahaolo, jota erehdyin jo luulemaan taaksepäin menemisenä eroprosessissa. Se olikin lähinnä unenpuutteen ja krapulan aiheuttamaan toivottomuutta. \o/

Täsä on tullut ihan liikaa kelailtua miltä Hänestä tuntuu tällä hetkellä. Onkohan Hän yhtään rikki erosta enää? Onko Hänellä ja uudelle miehellä mukavaa yhdessä? Ja tänään päätin, ettei tuollainen kelailu itseasiassa vie omaa oloani mihinkään suuntaan, eikä se ole sitä oikeanlaista reflektointia. Tuollaisten asioiden mietiskely tekee oikeastaan puhtaasti hallaa omalle hyvinvoinnilleni. Asia on yksikertaisesti niin, ettei noilla asioilla valitettavasti ole enää väliä minulle. Hän ei ole elämässäni, eikä Hänen nykyisellä elämällään ole minulle enää merkitystä.

Tosiasiassahan se, onko Hän yksin kaksin tai jalkapallojoukkueen ei vie omaa eroprosessiani suuntaan jos toiseen. Samoin se, onko Hän täysin yli erosta vai onko Hän edes pystynyt aloittamaan todellista eron käsittelyä on yhtälailla merkityksetöntä minun oman kehitykseni kannalta. Kai nämä ovat niitä yksinolemisen outouksia, kun ei enää tarvitse murehtia Hänen hyvinvointiaan. Se on vieläkin lähes automaattista ja varmasti menee aikaa, etten enää tee sitä. Jatkossa kun päässäni alkaa pyöriä tuon suuntaisia ajatuksia, pyrin viemään ne muualle joko aloittamalla tekemään jotain tai sitten vain yritän ajatella jotain muuta. Näin yksinkertaista se on.

Nyt kun paniikki ja muut ovat kaukana takana päin, huomaan etten enää pelkää kivuntunteita, joita joskus tulee. En pelkää olla yksin enkä oikeastaan pelkää jääväni yksin koko elämäksenikään. Yritän ottaa tunteet vastaan sitä mukaa kuin ne tulevat ja käsitellä niitä. Surua suren pois, vihaa yritän käsitellä ja iloa ja hyvää oloa syleilen koko sydämestäni. Mutta nyt pitää myös alkaa valvomaan vähän mitä tunteita sitä käsittelee ja minkälaisia ajatuksia sitä antaa päässä pyöriä. Oikeanlaisia ajatuksia ja tunteita ovat esimerkiksi menetetyn suhteen sureminen, yhteisen tulevaisuuden ja haaveiden menettämisen ikävöinti, omien huonojen tekojen sureminen ja hyväksyminen yms. Kiellettyjen ajatusten listalla taas ovat Hänen nykyinen vointinsa, Hänen uusi suhteensa, Hänen uusi miehensä yms.

Nyt siis aletaan hakea laatua niihin ajatuksiin ja tunteisiin. Ja keskitytään itseensä. Ehkä elämänfilosofia: "Minä itse, minä itse" on nyt muutaman kuukauden ajan sallittua. Pitää löytää kolhitun itsetunnon tilalle se oma sopivasti itsetuntoinen, muttei koskaan itsetietoinen minä. Eli nyt pitää vaan viettää aikaa itsensä kanssa ja nauttia siitä! Onneksi on kevät ja kesä tuloillaan. Kaikki tuntuu jotenkin helpommalta, kun aurinko paistaa ja voin makailla koira kainalossa parvekkeella...

Monday, bloody monday

Niin tärkeää kuin hauskanpitäminen onkin meille tuoreille sinkuille, niin huomaan että puoli kuuteen asti valvominen lauantaina ei päästä seuraavina päivinä helpolla. Jo ihan ok sisäinen tunnelma on vaihtunut liskojen yön kautta takaisin alakuloisuuteen ja suruun. Hienoa on tiedostaa, että todennäköisesti hyvien yöunien ja vaikkapa juoksulenkin jälkeen olo on varmasti ok, mutta eihän se juuri nyt hirveästi auta.

Sain tänään tietää, että pääsin haastavassa opikelijahaussa 3. vaiheeseen (opiskelupaikka, joka on ollut haaveenani erittäin pitkään). Tämän pitäisi antaa minulle iso hyvänolon tunne, mutta ei tunnu missään. :-( Ei iloa, ei hyvää fiilistä...

Nyt aprikoin, pitäisikö ottaa koira kainalossa pienet avainunet vai ottaa itseään niskasta kiinni ja raahauua juoksemaan sateen jälkeisille asfalttipoluille. Ilma olisi kyllä raikas ja piristyisin. Hmmm. Ehkä teen molemmat.

Viikko takana

Ensimmäinen suhteellisen hyvä viikko takana eron jälkeen. Tällä viikolla pystyin tekemään täysipainoisesti töitä ja muutenkin isompia surunpuuskia ei tullut ollenkaan. Olen jopa hieman hämilläni, kuinka ok olo tällä hetkellä on. Suhtautumiseni Häneen on muuttunut suuttumuksesta enemmänkin ärtymykseksi. Oikeastaan nyt kun käytännön asiat ovat hoidettu, en haluaisi olla hänen kanssaan enää minkäänlaisessa tekemisessä.

Nyt tuntuu silotä ettei Hän malta olla kirjoittelemasta minulle tuntojaan silloin tällöin mailissa tai tekstiviestillä. Tietyllä tavalla luulen, että hänen on itsensä helpompi olla, jos olen hänelle ystävällinen ja "hyvissä väleissä". Tuntuu silti, että hän haluaa tätä kaikkea hirvittävällä pikakelausvauhdilla. Hän jopa kysyi, voisiko hän asua viikon entisessä yhteisessä asunnossamme ensi kesänä kun olen poissa. Hän ei tunnu ymmärtävän, että ilman yhteistä koiraa en haluaisi oikeastaan nähdä häntä tai kuulla hänestä mitään. Haluan edetä kohti sitä ihanaa päivää, että olen aidosti väliinpitämätön koko asiasta.

Nyt kerroin hänelle kohteliaasti mutta tiukasti, ettei hänellä todellakaan ole enää koskaan asiaa tähän asuntoon ja että muutenkin emme ole ystäviä tai mitään sinne päinkään juuri nyt. Hänen käytöksensä osoitti minulle, ettei hän ole minun luottamukseni saatika ystävyyteni arvoinen. Minä pyrin kohtelemaan kaikkia ihmisiä kunnioituksella ja heidän tunteensa huomioiden. Ja pyrin keräämään samanlaisia ihmisiä ympärilleni.

Olen yrittänyt antaa Hänelle jo hieman anteeksi. Ymmärrän häntä yllätävän hyvin oman viisi vuotta sitten tapahtuneen kriisin jälkeen. Jos en itse olisi käynyt läpi vastaavaa, olisin varmasti tällä hetkellä huomattavasti katkerampi ja tuskin pystyisin antamaan hänelle anteeksi kovinkaan pian, jos koskaan. Mutta saman läpikäyneenä olisin aika tekopyhä ihminen, jos en osaisi asettautua hänen tilanteeseensa. Hyvätkin ihmiset tekevät joskus pahoja tekoja ollessaan sekaisessa tilassa. Oikeastaan jos mukana ei olisi kolmatta pyörää, niin varmasti olisimme olleet paljon enemmän tekemisissä ja olisin yrittänyt jopa tukea häntä tämän prosessin aikana. Mutta tässä tilanteessa keskityn omaan itseeni ja hänen olonsa ei saa olla minulle mitenkään merkityksellinen asia.

Tuntuu myös siltä, että olen pikku hiljaa päässyt itse erotapahtuman ohitse ja alaknut miettiä niitä eron oikeita syitä taustalla. Osittain vastaan on tullut jopa aika pelottavia huomioita siitä, kuinka kauan olen itsekin voinut huonosti Hänen kanssaan. Tärkeä oppi tästä suhteesta on se, että minun pitää osata luottaa tunteisiini ja intuitiooni vahvemmin kuin ennen. Olen tunneihminen henkeen ja vereen ja välillä on vaikea tietää mikä ailahtelun keskellä on oikeaa tunnetta ja mikä ailahtelun aiheuttamaa tunnemylläkkää. Seuraavassa suhteessani aion olla tarkempi tunteiden tulkinnan kanssa. Lisäksi aion pyrkiä puhumaan näistä tunnoista heti ja avoimesti. Hänen kanssaan emme ehkä koskaan päässeet kovin hyvään keskusteluyhteyteen. Hän rakasti monologeja ja suuttui, jos yritin puhua väliin. (Tässä vaiheessa usein pidin pienen oman monologini siitä, mitä on keskustelu ja puheen avulla tapahtuva vuorovaikutus, josta hän tietnekin piti kovasti... ;-D)

Tällaista reflektointia tällä kertaa. Katsoimme myös ystävieni kanssa elokuvan Revolutionary Road. Suosittelen sitä kaikille ja varsinkin huonoissa suhteissa oleville, sekä keskiluokkaisuutta pelkääville. Hieno, mutta erittäin ahdistava elokuva.

Kirjeenvaihtopäivä

Olen eroamisoppaiden mukaisesti pitänyt kontaktin täysin minimissä Häneen, mutta tänään jotenkin tuli sellainen olo, että viiden vuoden suhdetta ei vaan voi yhtäkkiä lopettaa ilman pientä kanssakäymistä ja keskustelua siitä, mitä me tunnemme ja miten voimme. Rikoin siis kommunikaatiokieltoa ja voin kertoa, että olo paheni välittömästi. Surun määrä lisääntyi ja jouduin usean päivän tauon jälkeen jopa hieman itkemään.

Mutta uskon myös, että tämä oli pakollinen juttu. Tämän olisi toki voinut tehdä vähän myöhemminkin, mutta uskon että tästä oli apua meille molemmille. Välitän tietysti vieläkin miten Hän voi ja toivon, että hänkin sai irti jotain ja sai pohdiskeltavaa, jotta Hän pystyy itse käymään asiaa läpi uuden ihastuksenkin keskellä. Ja ennen kaikkea itelleni oli tärkeä kuulla miten hän näki tämän meidän eron nyt jo muutaman viikon jälkeen. Emme näe asioita niin erilailla kuin kuvittelin, mutta toki näkemyseroa vielä löytyy. Toisaalta tajusin myös, ettei sillä lopulla oikeastaan ole merkitystä ainakaan hetken päästä. Toki hylätyksi tuleminen vaivaa minua vielä pitkään, mutta toisaalta tärkeintä tässä on päästä rehellisesti ja tosiasiat tuntien eteenpäin.

Lisäksi päivän tärkeä saldo oli myös se, että näen Hänet nyt vähemmän negatiivisessa valossa. Hän on sekaisin omassa kriisissään ja voi huonosti. Ja kun olen vastaavan kriisin käynyt vajaat viisi vuotta sitten läpi itse, niin yritän hakea sitä kautta ymmärtämystä. Uskon, että on tärkeää oman eteenpäin menemiseni kannalta, etten itse syyllistä Häntä erosta liikaa. Loppu toki oli Hänen tekojaan minun mielestäni (Hän näkee asian hieman toisin), mutta loppu olisi tullut pian aika todennäköisesti tavalla tai toisella.

Nyt pystyn ehkä taas paremmin luopumaan siitä oikeasta Ihmisestä, joka ei ole paha ihminen, ei ole halunnut ehdoin tahdoin satuttaa minua, vaan on edelleen kriiseilyn ja sekaisuuden alla se ihminen, johon joskus rakastuin. Nyt se rakkaus on kuollut ja sydän taistelee irtipäästämisen kanssa vielä pitkään. Mutta voin luopua siitä oikeasta ihmisestä hyvine ja huonoine puolineen. Aiemmin olen ehkä liikaa sisimmäsäni ollut vihan kautta irti Hänestä. Nyt joudun vielä hieman tekemään takapakkia ja irroittautumaan hänestä sellaisena kuin hän oikeasti on. Luopumisen tuskaa siis tiedossa lähipäivinä.

Toisaalta nyt sovimme, ettemme enää viesteile tämän aiheen parissa muutamaan kuukauteen. Annamme asian olla. Kenties joskus tätä kannattaa vielä vähän kelailla yhdessäkin, mutta vaikein on nyt ohi. Olen saanut jonkinlaisen rauhan vaikka se kivulias toki onkin.

Sweet dreams are made of this

On se kumma, että alitajunnan pitää lähes joka aamu kiusata unilla Hänestä. Kun nykyisin hereilläoloaikana alkaa vihdoin olla ajoittain yllättävänkin siedettävä olo (aamuja lukuunottamatta), niin sitten öisin on pakko kiusata itseään erilaisilla toinen toistaan kiusallisemmilla unilla.

Toissa yönä näin unta, että olimme Hänen kanssaa vielä yhdessä ja asuimme Tampereella. Sitten hän aivan yhtäkkiä kertoi olevansa ihastunut johonkin bandin omaavaan mieheen ja sain kokea unessa täydellisen sydämenmurskaantumisen tunteen. Positiivista oli korkeintaan se, että kun heräsin, niin tajusin ettei enää satu niin paljoa kuin unessa. Silti se nosti ikävästi pintaan eroon liittyviä tunteita.

Viime yönä Hän oli lähdössä ystäviensä kanssa ulos ja minä (täysin poiketen oikean elämän käytöksestä) en olisi halunnunnut antaa hänen mennä. Tunsin unessa epävarmuutta ja pelkoa siitä, että hän ei olisi minua kohtaan uskollinen. Lisäksi hän vielä lähtiessään kuiskasi korvaani, ettei Hänellä ole edes alushousuja päällä. Ja tästä sitten taas heräsin mukavaan fiilikseen maanantaiaamuna. Miksi pääni haluaa kiusata minua tällä tavalla!?

Maalaisjärjellä voisi kuvitella, että jonkinsortin luottamuspulaa käsitellään alitajunnassa melko aktiivisesti öiden aikana. Outoa täsä on se, että kuten viime mailissa mainitsin, en enää hirveästi ole rikki siitä toisesta ihmisestä Hänen elämässään. Suru tulee tällä hetkellä lähinnä itse erosta ja siitä, ettei Hän enää ole osa elämääni. En vieläkään ajoittain pysty ymmärtämään miten nopeasti kaikki tapahtui. Mutta uusi mies ei ole akiivisesti mielessäni. Olin ajatellut, että olisin siis jo vähän päässyt siitä asiasta yli, mutta unet pistävät miettimään, josko sittenkään olen sinut asian kanssa.

En tiedä miten asiaa pitäisi käsitellä? Pitäisikö asian vain antaa olla vai pitäisikö mieluummin mennä uuden miehen oven eteen odottamaan ja pamauttaa turpaan vai mikä olisi se oikea tapa päästä tilanteen kanssa sinuiksi? Ehkä annan unien käsitellä asiaa ja toisaalta varmastikin uusi mies on asiaan hyvin syytön, joten hän tuskin ansaitsee ylläriä. Exää kohtaan minä näitä luottamuksen menettämiseen ja petetyksi tulemiseen liittyviä tunteita läpi käyn. Harmillista kun emme ole edes keskusteluväleissä, ehkä se voisi ainakin jossain vaiheessa vähän auttaa ymmärtämään ja edistymään.

Mutta nyt puheet seis ja töiden pariin maanantaiaamun kunniaksi.

Eka yö omassa kodissa

Kello on neljä aamuyöllä ja olen ensimmäistä yötä omassa kodissani, jonka exältä ostin torstaina. Apunani on toki iso joukko etanolimolekyylejä, mutta silti on yllättävän hyvä ja vapautunut olo. Asioiden finalisointi ja tunne siitä, että vihdoin voin oikeasti olla näkemättä häntä enää koskaan antaa paljon voimia. Ja toisaalta se, että minä pystyin jäämään tähän asuntoon, antaa paljon iloa ja toivoa tulevaisuudesta.

Löysimme aikoinaan yhdessä (tai itseasiassa minähän tämän löysin, mutta sanotaan nyt niin, että ostimme tämän yhdessä) ihanan asunnon, jossa on kattoterassi, yli neljä metriä huonekorkeutta ja yleisesti mahtava tunnelma. Nyt minä jäin tähän ja ostin Hänet pois tästä ja tajuan kuinka paljon oikeastaan rakastan tätä asuntoa. Muutaman kuukauden päästä en edes muista, että Hän asui täällä ja saan nauttia elämästäni täällä joko yksin tai jonkun uuden ihanan ihmisen kanssa. Hän sanoi minulle eron keskellä, kuinka onnekas olen, kun voin jäädä tähän. En halunnut häntä loukata, joten en sanonut mitään, mutta tosiasia on se, ettei onnella ole sen kanssa mitään tekemistä. Minä (toisin kuin hän) osaan hoitaa käytännön asiani niin, että olen suhteellisen nuoresta iästä huolimatta kykeneväinen omistamaan pankin avustuksella tämän kaltaisen ihanan asunnon. Hänellä ei itsellään ole rahaa maksaa edes uuden vuokra-asuntonsa vuokratakuuta. Outoa, että olen elänyt ihmisen kanssa, joka ei osaa hoitaa elämäänsä.

Minulle tulee välillä sellainen olo, että minä olen mahdollistanut Hänelle hienon elämän, ihanan asunnon, hyvän elintason yms. Ja nyt kun erosimme, hänellä tuntuu olevan vaikeinta luopua juuri näistä puitteista, jonka yhdessä olemme luoneet. Minä jään näihin samoihin puitteisiin ja hän muuttaa jonkinlaiseen murjuun ja joutuu kokoamaan käytännön elämänsä ja selviämään isoista luottokorttilaskuista yms. Ironista tässä kuitenkin on se, että minä olisin luopunut kaikesta maallisesta hänen vuokseen. Rakastin häntä ihmisenä ja kaikki tämä muu ympärillä oleva on sen rinnalla vähäpätöistä. Hänen kanssaan olisin voinut asua vaikka savimajassa. Hän sen sijaan lähinnä ikävöi näitä maallisia asioita, joita ympärillämme oli. Minua ihmisenä hän ei välttämättä tule niinkään kaipaamaan. Ja tämä on todella outoa tajuta.

Kun tapasin Hänet 5 vuotta sitten, hän oli huolittelematon risoihin farkkuihin ja ylisuureen villapaitaan pukeutuva luonnonkaunis nainen. Hän arvosti henkisiä asioita ja ajattelua sekä keskustelua. Nyt eron keskellä olen yhtäkkiä tajunnut, että sitä naista ei enää ole olemassa. Hän on nykyään pinnallinen, itsekeskeinen ja materialistinen ihminen, jonka elämä pyörii kenkien, tunikoiden ja hyvän näköisten itsestä otettujen kuvien ympärillä. Nyt hänelle on tärkeää, että hän (ja hänen elämänsä) näyttää hyvältä ja viestii hänen kadehdittavaa elämäänsä. Ja minä en enää sopinutkaan tähän kuvaan. Tietyllä tavalla Hän on varmasti huomannut, että hänen oma imagonsa kärsii erostamme, sillä ne hienot puitteet, mitä olimme yhdessä luoneet, häviävät hänen elämästään. Mutta ilmeisesti minä omine perhekeskeisine arvoineni en enää sopinut hänen pinnalliseen life style -imagoonsa. Nyt oli aika saada viileä bandin keulahahmo, jotta hänen vierellään olisi hänen tasoisensa pintaliitäjä ja katu-uskottava hahmo.

Mutta en tarkoita tällä, että kokosin alemmuudentunnetta hänen uutta miestänsä kohtaan. Alussa tunsin sitä paljonkin. Mutta nyt olen ymmärtänyt, että olen erittäin mukava, sydämmellinen, komea, hauska, herkkä ja luotettava mies, joka haluaa jatkossa tehdä elämänsä rakkaille ihmisille mahdollisimman hyvän olon. Olen kykeneväinen sitoutumaan ihmiseen ja parisuhteeseen paremmin kuin osasin kuvitellakaan (Sen opin tämän eron yhteydessä). Jos Hän ei sitä osannut nähdä tai arvostaat, niin löydän varmasti jonkun, joka osaa. Nyt minun pitää vain olla kärsivällinen ja odottaa, että sydämeni päästää irti Hänestä. Sen jälkeen alkaa uusi ihana vaihe elämää. Olen romantikko ja tiedän, että rakastun taas uudestaan. Ja sitä rakastumisen tunnettahan ei oikeastaan voita mikään maailmassa. Nyt saan kokea sen vielä kerran ja ehkä vihdoin rakentaa sen pohjalta kestävä kumppanuus jonkun ihanan naisen kanssa. Pitää vain osata odotella rauhassa, että se nainen tupsahtaa elämääni. Tervetuloa!