maanantai 18. toukokuuta 2009

Lenkkeily auttaa

Vähän on taas sunnuntain kunniaksi puristanut vanne päätä. Vaikka kuinka yrittää olla ajattelematta Häntä, miten Hän voi ja miten Hänen uusi suhteensa voi, niin aina välillä varsinkin sunnuntaiapeudessa ja -väsymyksessä päähän pomsahtaa näitä ikäviä ajatuksia. Ja niillä on myös tapana jäädä sinne vellomaan niin, ettei lopulta pysty muuta ajattelemaankaan.

Toimivia lääkkeitä itsepäisen pääkopan epäterveitä ajatuskulkuja vastaan ovat mm.:
- ystävät ja/tai perhe (mahdollisimman paljon seuraa kokoajan , niin surkeakin olo on vähemmän surkeaa kuin vastaava yksin koettuna)
- urheilu (tämän iltainen lenkki sai aikaan lähes euforisen tilan ja ison hymyn kasvoille. Siihen vaikutti myös se, että eron jälkeen olen laihtunut noin 7 kiloa. Ja sen huomaa juostessa. Jalka nousi kevyesti ja juokseminen tuntui mukavan helpolta.)
- alkoholi (vie sopivasti nautittuna hetkellisesti pahan olon pois, mutta palauttaa sen seuraavana päivänä vähän pahempana takaisin. Toisaalta pahimpina aikoina oli pakko välillä ottaa muutama "tuikku murheeseen", enkä koe että se nyt oli mitenkään hirvittävän vaarallista tai väärin.)
- sopivat kirjat, musiikki ja elokuvat (joskin on pitänyt varoa niitä yhteisiä suosikkeja tai aihealueita, jotka tuovat liikaa mieleen vanhan suhteen)
- kirjoittaminen (ajatusten ja ahdistuksen kirjoittaminen paperille tai vaikkapa blogiin auttaa yllättävän paljon)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti